Tänään olin ajatellut meneväni pikkupunttikselle mutta en vaan yksinkertaisesti jaksanut. Miehellä meni töissä pitkään ja syömisen jälkeen sitten olikin jo sen verran myöhä, että piti laittaa kuopus unille.
Onneksi sentään tuli tunnin verran ulkoilua lasten kanssa, joten ihan harakoille ei tämäkään päivä mennyt. Vielä aion tehdä vähän lihaskuntoliikkeitä jumppakuminauhan kanssa ja voisihan noita käsipainojakin hyödyntää. Kunhan vaan tuo kuopus tuosta suostuisi nukahtamaan..
Nukutan siis kuopuksen siten, että itse istun kirjoittelemassa tänne/surffaamassa netissä ja poika on pinnasängyssään tuossa vieressä. Hän näkee sivuprofiilini mutta ei saa minkäänlaista huomiota, ja yleensä nukahtaakin ihan hetkessä. Tänään hän vaan sattui nukkumaan päikkärit hieman myöhässä ja normaalia pidempään, joten nukahtaminen näyttää vievän aikansa. Eiköhän hän pian tuosta vaivu nukkumatin maille.
Syömiset menivät tänään suhteellisen hyvin, joten voi olla, että punnituksessa ollaan ihan siinä rajoilla, lankeaako rangaistus vai ei.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jumppakuminauha. Näytä kaikki tekstit

7.3.2013
Ulkoilua
Tunnisteet:
jumppakuminauha,
käsipainot,
lihaskunto,
liikunta,
perhe-elämää,
yleistä höpinää
20.1.2013
Sukulaisvierailut ja keventäminen
Koko viikon on ollut sukulaisia kylässä. Tästä syystä päivityksetkin ovat olleet hieman satunnaisia.
Alkuviikko meni ihan hyvin ruokailujen suhteen. Ei herkutteluja ja ruokaakin sopivasti. Loppuviikko sitten menikin vähemmän hyvin. Suklaata, kaakaota, popcornia, keksejä...Onneksi kuitenkin projektia edeltävää aikaa kohtuullisemmin.
Vaaka kuitenkin vielä perjantaina oli armollinen ja antoi ihan mukavan pudotuslukeman. Saa nähdä, kuinka ensi perjantaina käy, jos muistan vaa'alla käydä ennen aikaista lähtöä juna-asemalle. Olemme siis menossa äitini luokse. Luvassa siis jälleen ehkä hieman huonompaa ruokailua keventäjälle...
Liikuntaa on tullut viikon aikana hyvin. Lähes joka päivä kävelylenkki ja lisäksi joinain päivinä pikkupunttista tai tanssimattoa. Tänäänkin kävin saattamassa vieraan junalle ja kiersin hieman pidempää kautta takaisin kotiin, joten matkaa kertyi noin 4,5 km.
Eilinen oli viikon ainoa lepopäivä liikunnan suhteen vaikka kylläkin testailin hankkimiani jumppakuminauhoja. En tuota testailua kuitenkaan osaa liikunnaksi mieltää, vaikka teinkin joitakin erilaisia liikkeitä kolme kymmenen sarjaa kutakin.
Nuo kuminauhat vaikuttavat ainakin kokeilun perusteella ihan mainioilta. Tein niiden avulla reiden loitontajia, takamusta, hauiksia, hartioita ja kulmasoutua kuopuksen pyöriessä jaloissa, joten voisin kuvitella tekemisen onnistuvan molempien lastenkin ollessa paikalla. Tämä pitää kyllä vielä testata.
Kauheasti vastusta noista ei kyllä ole mutta ovathan ne paremmat kuin ei mitään. Kaikki on kotiin päin, eikös?

kevennystä,
lihaskunto,
liikunta,
perhe-elämää,
tanssimatto,
yleistä höpinää
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)