31.12.2012

Kevyempää uutta vuotta

Raketit paukkuvat jo, joten kaipa sitä voi toivottaa:

Kevyempää uutta vuotta kaikille tasapuolisesti!

Omalla kohdalla projekti jatkuu aika samaan tapaan kuin se on mennyt tähänkin mennessä eli alaspäin ilman paineita nopeudesta. Vuoden tavoite voisi olla vähintään -10 kg. Tiedän, että se ei ole kovin paljon, mutta toiveena olisi uusi raskaus jossain vaiheessa vuotta, joten tuo voisi olla silti mahdollinen.

Me vietämme uuden vuoden ihan kotosalla. Kuntosalilla tuli käytyä tänään, joten vuosi ainakin sai hyvän liikunnallisen päätöksen. Lihaksissa ei kyllä tunnu yhtään vaikka joitain liikkeitä tein ihan jaksamisen rajoilla ja viimeiset toistot taistellen.

Tuntuuko teillä lihaksissa treenit heti vai viiveellä? Mulla ei lihakset kauhean helposti kipeydy treenistä (tai ei ainakaan ole toistaiseksi kipeytyneet). Välillä tulee kyllä sellainen tunne, että tietää tehneensä mutta lihakset eivät ole silleen varsinaisesti kipeät, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Tuokin tunne tulee oikeastaan vatsa-, rinta- ja käsien lihaksiin. Ovatkohan ne siten heikoimmat lihakset mulla?

30.12.2012

Ihana fiilis pitkästä aikaa!

Vihdoin tauti on helpottanut niin paljon, että pääsi liikkumaan. Ei ole vielä ihan täysin ohitse vaan kurkku on edelleen hieman kipeä ja yskittää. Ei kuitenkaan enää paljoa.

Tänään sitten tanssin matolla noin 45 minuuttia ja rakensin lumilinnaa esikoisen kanssa puolisen tuntia. Hiki tuli molemmissa hommissa vaikka etenkin tanssimatolla otin normaalia rauhallisemmin, että tauti ei pahene uudelleen.

Vaa'alla en ole pahemmin käynyt mutta uskoisin syöpöttelyn ja liikumattomuuden nostaneen painoa 2-3 kg. Huomenna vielä syömiset saavat mennä omalla painollaan ja sitten palataan ruotuun. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin joulusta uuteen vuoteen en tarkkaile syömisiäni.

Pitää kuitenkin olla tyytyväinen, että tänä vuonna konvehteja on kulunut paljon aiempaa vähemmän eikä muutenkaan ole tullut mässäiltyä ähkyyn niin useasti kuin ennen.

26.12.2012

Mä tahdon liikkua!

En olisi uskonut vielä valittavani liikkumisen puutteesta mutta näin on. Jos siis ette halua lukea valitusta, niin ei kannata jatkaa eteenpäin..

Kerrankin olisi ollut aikaa liikkua, niin tottakai tulin kipeäksi tällaiseen typerän sitkeään limatautiin, jonka kanssa meinaa tukehtua jo ihan ilman liikkumista, niin ei voi oikein harkitakaan tanssimista tai salille menoa. Ketuttaa!

Miksi tämä ei voinut mennä ohitse parissa päivässä vaan on piinannut minua jo lähes viikon ajan eikä loppua näy? Miksi juuri hyvin alkanut liikkumiseni teilaantuu? Miksi, miksi, miksi?

Kuinka pitkään tätä vielä mahtaa kestää? Niin ja kuinka kauan pitää vielä tervehtymisen jälkeen odotella, että voi ihan kovatehoista liikuntaa, kuten tanssimattoa, harrastaa? Voi rähmä, sanon minä. Pitäisi kyllä olla jo tottunut, koska aina, kun jokin menee hyvin, niin tulee takapakkia ja kunnolla. Onhan se nähty.

Tästä suosta kyllä noustaan! Kunhan flunssapöpöt on taltutettu, niin sykemittarille on taas reippaasti töitä luvassa.

25.12.2012

Voi joulupäivän näinkin viettää..

Monta pitkää tuntia tuli vietettyä sairaalalla lasten päivystyksessä esikoisen kanssa. Pienellä yli 40 asteen kuume jo usean päivän ajan ja lisäksi aivan hirveä yskä. Virustautia epäilin mutta yskänlääkereseptin perässä lähdimme päivystykseen. Lisäksi oli tärkeä saada varmuus, ettei tauti ole mennyt keuhkoihin.

Onneksi keuhkot olivat kunnossa ja yskänlääkettähän tautiin määrättiin. Toki kuumetta alennetaan särkylääkkein, kuten olenkin tehnyt koko kuumeilun ajan.

24.12.2012

Lumitöitä ja sairastelua

Edelleen kurkku kuin hiekkapaperia nielleellä. Ei kai mun rosolin joukossa vaan ollut hiekkapaperia?

Sen verran jo parempi olo kuitenkin, että tein etupihan lumityöt. Lunta olikin ihan reippaasti mutta onneksi se oli sellaista kevyttä höttölunta, joten aika helposti sen sai pois. Ongelmaksi alkaa muodostua lumen kasauspaikkojen vähyys, koska tuossa etupihojen välissä on jo aika komea kasa lunta ja kohta saakin ihan kunnolla heittää, että saa uutta lunta kasan päälle. Lumi kyllä painunee kasaan, jos yhtään sää lämpenee, koska se on tosiaan tällä hetkellä sitä ihan kevyttä pakkaslunta.

Jäälyhdynkin laitoin ämpäriin takapihalle jäätymään jo yli viikko sitten mutta en ole saanut aikaiseksi sitä sieltä käydä hakemassa. Jos vaikka huomenna...

23.12.2012

Joulu?

Nyt kaiketi pitäisi olla joulufiiliksen parhaimmillaan tai ainakin melkein. Ei vaan edes tunnu siltä, että olisi joulu. Ihan kuin se olisi vasta joskus usean kuukauden päässä jossakin.

En kyllä ole ihan lapsuutta lukuunottamatta koskaan ollutkaan kovin jouluihminen. Toki kynttilät, rauhoittuminen, lahjat, loma, joululaulut jne kuuluvat jouluun ja yleensä se joulufiilis on kuitenkin ollut. En siis pahemmin harrasta koko kodin koristelemista joulua varten tai muuta vastaavaa, vaikka jouluvalot kyllä ovat ikkunalla tälläkin hetkellä.

Jotenkin viime vuonna oli ihan kiva joulufiilis ja lasten kanssa kävimme katsomassa joulupukkia kauppakeskuksessa, avasimme joululahjoja, kuuntelimme joululauluja jne. Laitoin tänäänkin joululaulut soimaan mutta silti vaan se jokin puuttuu. Voisiko tällä flunssanpoikasella olla vaikutuksensa vai mistä lie kiikastaa?

21.12.2012

Painopäivitys

Aamupaino oli 117,3 kg. Puoli kiloa vähemmän kuin viikko taaksepäin ja todennäköisesti jonkin verran vähemmän kuin ensi viikolla.

Viime yönä kurkkuuni pesiytyi jokin siilin sukulainen ja lämpöäkin tuli. Ei kiva, ei kiva. Liikunnat siis jäävät nyt hetkeksi kokonaan ja ruokavaliokaan ei pysy terveellisissä uomissa, joten plussaa tiedossa.

Maailmanloppukaan ei sitten tullut vaikka sitä niin kovasti on ennustettu. Tai no ehtiihän se vielä tämän päivän aikana, jos oikein kiiruhtaa.

21.12.12 eli maailmanlopun päivä..vai onko sittenkään?

Tuli yhtäkkiä mieleen, että kovasti uutisoitu Maya-kalenterin loppuminen ja joidenkin analyysien mukaan maailmanloppu tulee tänään. Oletteko valmiit?

Phyh, sanon minä. Maailmanloppuja on jo mun elinaikana "tapahtunut" useita ja edelleen vaan täällä pyöritään. Ainoa kerta, kun itsellä ihan tosissaan tuli maailmanlopun sota mieleen oli tämä kuuluisa "9/11". Muistan istuneeni luokassa ja ajatelleeni, että nyt USA hyökkää ydinasein Lähi-Itään ja sieltä lähtee vastaavat pommit takaisin, ja se onkin tämän planeetan loppu.

Ei tullut suursotaa ja maailmaloppua silloin, eikä kyllä tule tänäänkään.

Maya-kalenterin päättyminen on mielestäni uskottavampien lähteiden mukaan oikeasti uuden aikakauden alku. Mayojen aikakäsitys on syklinen eikä lineaarinen ja siten tämän kalenterin lopusta siirrytään takaisin syklin alkuun.

Tai sitten pitääkin pohtia, miksi maailmanloppu tulee juuri tämän syklin lopussa. Miksi se ei tapahtunut jo 394 vuotta sitten edellisen syklin päättyessä? Tai 788 vuotta sitten, tai 1182 vuotta sitten, tai...

20.12.2012

Kohta on joulu

Vasta tänään tajusin, että jouluhan on ihan kohta. Mulle joulu ei ole enää vuosiin ollut kovinkaan kummoinen juhla. Enemmänkin vaan ärsyttänyt, kun kaikki paikat on kiinni eivätkä bussit kulje.

Tänäkään vuonna ei ole kummempia joulusuunnitelmia. Toki varmasti otetaan rennosti, syödään hyvin ja vietetään aikaa perheenä, kun miehellä on töistä vapaata. Ruokapäiväkirjat ja kalorien miettimiset siis jäävät myös lomalle jouluksi.

Mitä suunnitelmia teillä muilla on? Menettekö joulunakin salille (jos sellainen sattuu auki olemaan)?

Mä saatan käväistä salilla kyllä joulunakin, koska se on tuossa naapuritalossa. Mitään liikuntatavoitetta en kyllä pidä. Liikun, jos siltä tuntuu.

19.12.2012

Pikkupunttista

Tänään tuli tehtyä ensimmäisen kerran personal trainerin suunnittelema kotikuntosarja pikkupunttiksella. Ihan hyvältä vaikutti vaikka ehkä hieman enemmän olisi saanut vielä tuntua. Joitain liikkeitä voisi vielä lisätä siihen mutta tällä mennään nyt toistaiseksi.

Toki rajoituksia liikkeisiin tekee suppea laitevalikoima ja osittain mun polvi, joka ei kestä joitain painoilla tehtäviä liikkeitä, joissa ollaan polven päällä. Hyvänä esimerkkinä pakaralihasliike, jossa ollaan konttausasennossa ja nostetaan yhtä jalkaa kerrallaan ylöspäin.

1,5 tuntia vierähti salilla. Ensin 15 minuuttia lämmittelyä, sitten lihasliikkeitä ja lopuksi vielä 20 minuuttia kuntopyörällä. Tällä kertaa tosin osa ajasta kului papereita selaillen ja sopivia painoja etsien.

18.12.2012

Lumitöitä ja kauppakeskuksessa pyörimistä

Tänään siis onneksi pääsin rattaiden kanssa kulkemaan vaikka lunta kyllä oli yön aikana tullut lisää. Joissain kohdissa sai työntää apinanraivolla päästäkseen eteenpäin mutta positiivisesti ajateltuna se on ainakin hyvää treeniä.

Kauppakeskuksessa tulikin pyörittyä lähes koko päivä ja sitten kotiin tullessa vielä kävely kauemmalta pysäkiltä kotiin ja lumitöitä. Aura oli ihme kyllä käynyt jälleen ja sehän tarkoittikin isoa lumikumparetta meidän etupihan ja kävelytien yhtymäkohdassa. Muutenkin pihalla oli vielä yön aikana sataneet lumet, joten kyllä sitä lunta sai ihan reippaalla kädellä taas heitellä pois. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan!

Syömiset eivät menneet ihan oppikirjojen mukaan mutta ihme kyllä nettiruokapäiväkirjan mukaan hiilari-proteiini-rasvasuhde oli täysin oikea. Kaloreitakin ihan suositusten mukaisesti vaikka söin lounaaksi rasvatonta rahkaa ja välipalaksi ison jäätelötuutin.

17.12.2012

Jumissa kotona

Olin suunnitellut lähteväni päivällä lasten kanssa ostoskeskukseen mutta ei siitä tullut mitään. Koko päivän odotin, että aura kävisi avaamassa kadut, ettemme jäisi lumihankeen kiinni vaunujen kanssa. Jälleen kyllä todistettiin tämän huoltoyhtiön surkea toiminta. Voitteko uskoa, että aura tuli illalla viiden jälkeen tänne?

Viimeksi aura on käynyt viime viikon alkupuolella, joten lunta on jo ennen viikonlopunkin lumituiskua ollut reilusti. Jos tämä on tällaista jo ihan talven alussa, niin voitte kuvitella, millaista on lopputalvesta. Ei hyvää päivää, sanon minä.

Tanssimatolla sain hien päälle puolen tunnin aikana mutta muuten ei ole tosiaan liikuttu minnekään. Jospa ei nyt yöllä tulisi hirveästi lisää lunta, niin voisi huomenna suunnata sinne ostoskeskukseen.

16.12.2012

Personal trainer

Tänään oli tosiaan tutkimukseen liittyvä personal trainerin tapaaminen. Kyseli ja luki tutkimuspapereista ensin hieman alkutietoja ja sitten pääsimme harjoittelun kimppuun.

Kyseisellä salilla kiertoharjoittelun painot on ohjelmoitu älykortille, joka muistuttaa sirullista pankkikorttia. Kortti sitten vain työnnetään laitteeseen ja vastus tulee automaattisesti ohjelmoinnin mukaan. Tällä ensimmäisellä kerralla painot olivat automaattisen ohjelman perusteella ja lähes kaikissa liikkeissä pitikin samantien muuttaa vastusta suuremmaksi. Osassa tuo nosto oli aika suuri, tyyliin vastuksesta 10 kg vastukseen 25 kg reisilihasliikkeessä.

Ihan aluksi poljin vakiokuormitusalkulämmittelyn kuntopyörällä. Voisin sanoa, että tyhjän polkemista tuo oli mutta sen vastuksia ei saa muuttaa vaan ne on määritelty kuntotestin perusteella. Siinä aluksi istutaan polkematta 1 min, sitten eka vastus (tai vastuksettomuus) 5 min, isompi vastus 5 min, suurin vastus 5 min, lepo 1 min ja taas sama kuin alun vastus 2 min. Jotain ehkä kertoo, että keskisyke tuossa harjoittelussa oli 117. Suurimmaksi osaksi siis todellakin tyhjän polkemista.

Sitten oli lihasharjoittelun vuoro ja siinä tosiaan 3 sarjaa 15 toistoa jokaista liikettä kiertoharjoitteluna. Ensin siis yksi lihas 15 toistoa, sitten seuraava lihas 15 toistoa, taas seuraava 15 toistoa jne. Sitten kun yksi kierros oli tehty, niin jälleen alusta toinen sarja ja sen jälkeen vielä kolmas. Tykkäsin kyllä, vaikka siinä saikin koko ajan vaihtaa laitetta.

Lopuksi vielä noin 20 minuuttia aerobista harjoittelua vapaasti valittavalla laitteella. Valitsin tällä kerralla soutulaitteen ja innostuin ehkä soutamaan turhan tehokkaasti, sillä keskisyke oli 150. Tuon soutamisen aikana matkaa laitteen mukaan tuli 4 km. Aika pitkälle siis pääsin soutaen.

Mulla oli sitten vielä runsas kilometri kävelyä bussipysäkille ja jälleen runsas kilometri bussimatkan jälkeen kotiin. Matkan jälkeen vielä innostuin tekemään lumityöt, joten eiköhän loppuverryttelykin tullut suoritettua kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, vaikka tuo soutaminen olikin turhan tehokasta.

Kotiin sain vielä lihaskunto-ohjelman, jonka pystyn toteuttamaan pikkupunttiksella/kotona. Aivan loistavaa!

Nyt on sellainen ihanasti väsynyt fiilis. Sellainen, kun tuntee tehneensä jotain mutta ei silti ole ihan rättiväsynyt. Vaikea selittää mutta ehkä tiedättekin, mitä tarkoitan?

15.12.2012

Joulupukki, joulupukki...

..parta poikki, silmä puhki.. Vai miten se meni?

Aina tulee ensimmäisenä mieleen nuo esiteiniajan väännökset joululauluista. Tänäänkin taloyhtiön joulujuhlassa laulettiin joulupukille ja sai ihan miettiä, ettei livahda väärät sanat laulun sekaan.

Meillä lapset eivät pukista välittäneet. Pienempi oli sen näköinen, että kotiin olisi voinut lähteä ja isompi vain hymähti pukin nähdessään ja jatkoi omia touhujaan. Molemmat kuitenkin saivat pienet joulupussit kotiin vietäviksi. Pusseissa oli tikkari, purkka, rusinoita, konvehti ja suklaapatukka. Ihan kiva setti tuollaisille pienille.

Selkä on tänäänkin vihoitellut mutta ei enää niin paljon kuin aikaisemmin. Illalla tanssin puoli tuntia matolla hieman hitaampia biisejä ja se myös hieman auttoi tuohon selkään. Nyt on vielä sauna lämpeämässä ja kohta suunta sinne.

Huomenna sitten olisi personal trainerin tapaaminen. Toivottavasti siis ei selkä enää kiukkua aamulla.

14.12.2012

Lepopäivä ja joulujuhlat

Tänään en ole katsonut yhtään syömisiäni. Ei ehkä viisasta mutta sitäkin tarpeellisempaa.

Aamupaino oli tänään 117,7 kg eli 800 grammaa on lähtenyt 6 päivän aikana. Mukavasti siis edelleen vaikka viime lauantaina olikin kaverin pojan synttärit, joissa tuli syötyä herkkuja.

Joulujuhlissa tuli syötyä herkkuja ja kotonakin leivoimme pipareita, joten kalorirajat ovat paukkuneet varmasti. En ota stressiä. Muutenkin mieli on ollut hieman maassa, kun selkä edelleen vaivaa. Ei onneksi enää niin paljon kuin eilen mutta ikävän tuntuinen silti.

Liikkumista ei siis ole tullut kuin kävely avoimeen päiväkotiin ja takaisin. Yhteensä noin 1 km. Parempi antaa selälle aikaa toipua, jotta pääsen sitten sunnuntaina personal trainerin tapaamiseen ja kyllähän niitä lepopäiviä pitäisi valmentajankin mukaan tulla vähintään se 2 viikossa.

Sekavat tunnelmat silti, koska jotenkin kaipaisin liikuntaa. Outoa kaiken kaikkiaan, jos miettii vaikka puoli vuotta taaksepäin, jolloin tuo 1 km matka päivässä oli ihan normaali liikkumisen määrä eikä enempää oikein kaivannutkaan.

13.12.2012

Lepopäivä ja selkäongelmia

Tänään en ole liikkunut liikkumisen vuoksi ollenkaan. Arkiliikkumista on kyllä tullut rattaita lähes 10 senttisessä lumessa työntäen.

Selkä ei tainnut siitä oikein tykätä tai sitten jostain muusta on suuttunut, koska on tällä hetkellä sen verran kipeä, ettei meinaa pystyä kumartumaan. Tällaista on ollut aikaisemminkin mutta viime kerrasta on jo jonkun aikaa kulunut. Jos menee vanhan kaavan mukaan, niin huomenna on jo kunnossa tai ainakin lähes kunnossa. Toivottavasti vaan lihasjumeja eikä mitään vakavampaa.

Lepopäiviä pitäisi viikossa olla 2-3 päivää ohjaajan mukaan. Niin se kyllä on oikeastaan mennytkin. Viime viikolla oli 2 lepopäivää, jos arkiliikkumista ei lasketa.

Huomenna olisi avoimessa päiväkodissa joulujuhla nyyttäriperiaatteella. En ole ilmoittautunut etukäteen, enkä siis yhtään tiedä, mitä muut ovat sinne tuomassa. En kyllä ole varma, menemmekö edes sinne.

Jos menemme, niin sitten pitäisi keksiä jotain viemisiä. Olisin voinut leipoa jotain, mutta aamulla ei ehdi ja nyt tuo selkä on sen verran kipeä, etten viitsi alkaa leipoa. Kaipa kaupan piparitkin paremman puutteessa käyvät..

12.12.2012

Kotona koko päivä

Tänään en ole nokkaani ulos laittanut. Päätin pitää kotipäivän, koska huomenna pitää taas olla menossa ja mahdollisesti perjantainakin. Sitten sunnuntaina on personal trainerin tapaaminen. Hyvä välillä vaan olla ilman kummempia menoja.

Liikuntaa tuli tanssimatolla noin 50 minuuttia. Keskisyke 133, max 173 ja min 98. Kulutus 365 kcal.

Jos tutkimuksen valmentaja alkaa mulle valittamaan liian suuresta liikunnan määrästä, niin alan sitten käyttää sykemittaria vain osassa liikkumisiani. Itse liikkumista en halua vähentää. Ei ehkä ihan tarkoituksenmukaista mutta en jaksa alkaa vääntää asiasta.

Kuntovalmentajaohjelma siis herjaa jatkuvasti liian suuresta kuormituksesta ja sinne tämä valmentaja olikin sitten laittanut suunnitelmaa muutamalle viikolle siten, että vain joka toinen päivä olisi liikuntaa, ja niistäkin suurin osa matalalla teholla ja sykkeillä.

11.12.2012

Tämän talven ensimmäinen...

...pyllähdys lumeen.

Kävin esikoisen kanssa lähikaupassa (noin 1 km matkaa suuntaansa) pulkan kera. Suurimman osan ajasta poika istui pulkassa ja minä vedin tuossa ihanassa pöllyävässä lähes kymmensenttisessä lumessa. Auroja ei näkynyt.

Kotimatkalla lähes perillä sitten hups vaan ja mamma oli pyrstöllään lumessa ja lapsi nauraa kikatti pulkassa. Eipä siinä mitään, niin nauroi mammakin. Onneksi en kaatunut esikoisen päälle, koska siinä olisi voinut käydä pahasti.

Hyvää liikuntaa muuten kävellä pulkkaa vetäen ja kauppaostokset repussa tuollaisessa hangessa. Osa matkaa muistutti enemmänkin perunapeltoa kuin kävelytietä mutta kaipa se tiekin siellä jossain lumen alla oli. Lämmin tuli.

Kauppareissun lisäksi tänään tanssin noin 30 minuuttia tanssimatolla ja tein kymmenisen minuuttia lumitöitä. Siinä olikin sitten tämän päivän liikunnat.

Kuntovalmentajaohjelma varmaan tulee hulluksi mun kanssa -tai tulisi jos se ei olisi tietokoneohjelma. Liikun sen mielestä liikaa. Pitäisikö siis rajoittaa liikkumista juuri kun on vauhtiin päässyt?

En rajoita! Liikun juuri sen verran, kun huvittaa ja mikä hyvältä tuntuu. Sanokoon ohjelmat ja tutkimuksen valmentajat mitä hyvänsä. Nih.

10.12.2012

A Blog with Substance! -tunnustus

A Blog with Substance!

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

- Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
- Ilmoita heille tunnustuksesta
- Kerro kahdeksan asiaa itsestäsi


Sain Gwenndelinilta A Blog with Substance! -tunnustuksen. Kiitos!

Minulta tunnustuksen saavat Eli, (Entinen sadan kilon) Keijukainen, Neiti Michelin, Nokkonen, Maiju, ♥, Nina Koo ja iive. Blogejanne on mukava lukea ja olette saaneet erilaisia tunteita pintaan. Jatkakaa samaan malliin kirjoittamistanne.

Kahdeksan asiaa itsestäni:
1) Olen jäänyt koukkuun tanssimatolla pelaamiseen. (Tämän varmaan moni onkin jo huomannut.)
2) Olen avioliitossa toista kansallisuutta olevan miehen kanssa.
3) En kuulu kirkkoon.
4) En pidä kuin muutamasta perinteisestä jouluruoasta. Rosollia ja lipeäkalaa syön mutta kinkkua, porkkanalaatikkoa, lanttulaatikkoa, perunalaatikkoa, sillisalaattia, silakkaa, graavilohta ja sienisalaattia en syö. Riisipuuroa en osaa mieltää jouluruoaksi, koska sitä voin tehdä vaikka keskellä kesää.
5) Olen erittäin aamu-uninen ja yritänkin sopia kaikki menot aina puolen päivän jälkeen vaikka lasten kanssa herätys onkin aina suhteellisen aikaisin.
6) Olen nuoruudessani erehtynyt puhelinmyyntityöhön, jossa jaksoin olla jopa kahden viikon ajan.
7) Olisin päässyt yliopistoon suoravalinnalla pariinkin eri linjaan mutta en mennyt.
8) Lauluani on kuulunut radiosta.

9.12.2012

Ihana talvipäivä!

Tänään ilma on suosinut todella ja olimmekin pitkän pätkän esikoisen kanssa pulkan kanssa ulkona. Pulkkamäkeen emme vielä menneet, kun vielä on pelkkä pulkan vetäminen riittänyt.

Lisäksi tanssin hetken tanssimatolla ja käväisin pikkupunttiksellakin. Sykemittari on nyt toisessa huoneessa, joten en arvoja kirjaa tänne. (En laiskuuttani jaksa sitä hakea.)

Syömiset ovat vähän taas unohtuneet päivällä ja saldo näyttää vasta 1037 kcal. Vielä pitäisi siis kaiketi jotain syödä. Ei vaan oikeastaan maistuisi. Jos tekisi vaikka popcornia leffaevääksi, niin ei jää nuo kalorit noin paljoa miinukselle. Tasoittaisi sopivasti noita energiasuhteitakin, kun nyt on suurin osa energiasta tullut proteiinista (noin 40 %).

8.12.2012

Positiivinen muutos

Juhlat on juhlittu ja herkkuja syöty. Pieni pala täytekakkua, pari kotitekoista suklaamuffinia, muutama dumle, pari karkkia ja mokkapala. Tuli noita herkkuja siis syötyä suhteellisen paljon mutta entiseen verrattuna vähän, koska aiemmin niitä olisi voinut mennä tuplamäärä tai enemmänkin. Nyt ei edes tehnyt enempää mieli.

Olisiko makeanhimo taltutettu? Jotenkin outo tunne, kun ei oikeasti tee edes suklaata mieli vaikka kaapissa olisi kilon konvehtirasia. Siellä se on kiltisti ollut jo usean viikon ajan, eikä ole käynyt edes mielessä avata sitä.

Vai olisiko herkkukiintiö täytetty aikaisempien mässäilyjen aikana? Juhlissa siis tosiaan söin herkkuja ja nautin toki niistä mutta ei iskenyt missään vaiheessa kauhea himo päälle eikä kyllä nyt edes maistuisi makea vaikka sitä nokan eteen kannettaisiin. Positiivinen muutos kaiken kaikkiaan!

Parina päivänä saattaa herkut näkyä vaa'alla mutta eivätköhän luvut ole tasaantuneet seuraavaan punnitukseen mennessä. Tarkoitus olisi alkaa taas päivittämään paino perjantaisin vaikka päivitys on nyt parina viikkona ollut lauantaina.

Painopäivitys

Aamupaino tänään 118,5 kg. Pudotusta viikossa siis 1,3 kg. Aika mukavasti.

Tänään sitten onkin kaverin pojan synttärit. Siellä tulee varmasti syötyä kakkua ja muita herkkuja mutta sallin ne itselleni. Herkkuja ei ole tullut syötyä melkein ollenkaan nyt pariin viikkoon eikä niitä ole oikeastaan tehnyt edes mieli.

Liikunnasta en vielä tiedä. Kuntovalmentajan (nettisivu) mielestä olen liikkunut jo liikaa tälle viikolle ja pitäisi pitää lepopäiviä viikonlopun yli. Voi kuitenkin olla, että tanssin hetken tai käyn pikaisesti pikkupunttiksella. Riippuu siitäkin, mihin aikaan kotiudumme synttäreiltä. Kävelyä tulee joka tapauksessa, koska suoria bussiyhteyksiä ei kaverin luokse ole.

7.12.2012

Lepopäivä ja hintojen kauhistelua

Kuningasplösö mainitsi blogitekstissään, että eräälle salille oli kertalippu (tai oikeastaan päiväpassi) 17 euroa. Ihan naurettava hinta! Tämä sai mut pohtimaan muutenkin salien hintoja.

Opiskeluaikanani kävin pari kuukautta salilla ja sinne kuukausikortin sai alle 20 euron. En muista tarkalleen, oliko se 18 vai 19 euroa. Salilla ei ollut ohjattuja jumppia tai muita hienouksia mutta hyvin kattavat kuntosalilaitteet. Itse en siis noista ryhmätunneista ole kiinnostunutkaan.

Täällä katselin hintoja projektin alkuvaiheessa ja järkytyin. Kenellä kotihoidontuella olevalla on varaa maksaa 40-60 euroa kuukaudessa kuntosalikorttista? Joissain paikoissa jopa paljon tuota enemmän. Varsinkaan, jos ei tarvitse muuta kuin ne kuntosalilaitteet? Varmasti tuo on ihan sopiva hinta niille, jotka haluavat (ja ehtivät!) osallistua ryhmätunneille laitteiden lisäksi. Ryhmätunnithan vaativat ohjaajan, jonka pitää myös jostain palkkarahansa saada.

Vasta nyt törmäsin ensimmäisen kerran täällä suunnalla saliin, jossa hinta on parikymppiä kuussa ja jossa on siis vain nuo laitteet. Ongelmaksi muodostuukin aika, jota pienten lasten kanssa ei kauheasti ole. Tosin ei niin hirveästi ole halua maksaakaan ylimääräistä nyt, kun tuossa naapuritalossa on taloyhtiön pikkupunttis, joka on ainakin tällä hetkellä ihan riittävä mulle.

Mä saisin tämän projektin ajan käyttää maksutta myös sairaalan liikuntakeskuksen hienoa älykorttikäyttöistä salia. Sinne vaan on matkaa noin tunti suuntaansa eikä sinne saa turvallisuussyistä ottaa lapsia edes vaunuissa mukaan, joten en sinne oikein kauheasti pääse menemään. Siellä olisi kyllä tarkoitus käydä ainakin muutaman viikon välein yhtenä päivänä suorittamassa laitekierto, jotta liikuntasuunnitelman päivitys olisi helpompaa.

6.12.2012

Kuntovalmentaja netissä

Tutkimuksen kautta syötän siis sykemittarista tiedot nettipäiväkirjaksi kutsumalleni sivulle, joka siis oikeasti on kuntovalmentaja-ohjelma. Sinne on syötetty tutkimuksessa saadut tulokset kunnosta jne ja sen perusteella ohjelma ehdottelee liikuntasuorituksia ja päiviä.

Ohjelma myös muokkautuu sille syöttämieni tietojen perusteella ja saatuaan tarpeeksi dataa se ymmärtääkseni alkaa ehdottaa ihan spesifiä lajia ja kestoa. Lajit ja kestot se siis nappaa aikaisemmista liikuntasuorituksista. Tai näin ainakin olen käsittänyt.

Erojakin on jo nyt huomattavissa. Sykemittarin kulutuskertymä on nyt noin 2500 kcal kun taas tuolla kuntovalmentajassa kertymä on vain 2000 kcal. Maksimisyke eräässä suorituksessa nousi sykemittarin mukaan 199 kun taas saman suorituksen maksimisykkeeksi valmentaja sanoo 178.

Laitoin tuosta jo kysymyksen sähköpostilla ja alustava vastauskin tuli:
"Tuo maksimisykkeen ero saattaa tulla siitä, että Polarin mittari on asetettu mittaamaan jokaisen sydämenlyönnin välinen aika, joka on jossain määrin häiriöherkkä menetelmä. Kuntovalmentaja on taas säädetty suodattamaan jossain määrin häiriöitä. Tuossa ensimmäisessä mittauksessa 3.12. näyttäisi olevan jonkin verran häiriötä, mikä selittäisi tuon eron. Pääsen maanantaina toisella analyysiohjelmalla tarkemmin kiinni tuohon mittausdataan selvittämään, mistä tuo ero tulee.

Ero kalorikulutuksessa tulee myös hieman erilaisista asetuksista mittarissa ja ohjelmassa. Periaatteessa Kuntovalmentaja antaa tarkempaa dataa etenkin sellaisissa lajeissa joissa kuormitus ja palautuminen vaihtelee."

Tänään olin tunnin verran ulkoilemassa esikoisen kanssa. Pulkkaa vetäen, seisoskellen, kävellen ja lumitöitä tehden tuo aika kului todella nopeasti. Sykemittari antoi kulutukseksi 306 kcal. Keskisyke 106, max 145 ja min 83.

Illalla sitten vielä tanssimatolla 57,5 minuuttia. Kulutus 424 kcal, keskisyke 136, max 175 ja min 85.

Kuntovalmentaja jo herjailee, että olen liikkunut liikaa. En vain halua lopettaa, kun olen hyvään rytmiin päässyt ja liikunta maistuu. Liian rasittavaksikin liikkumistani moittii. Tosin uskon, että asetukset ovat hieman pielessä, koska ne on tehty mittaustulosten mukaan ja mittausten jälkeen olen liikkunut aktiivisemmin kuin ennen niitä. Sen varmaan olette täälläkin olleista raportoinneista huomanneet?

5.12.2012

Ravitsemusterapeutti

Tänään oli ravitsemusterapeutin tapaaminen. Ei siis ravintoterapeutin, kuten aikaisemmin kirjoitin, jos noilla nyt jotain eroa on.

Ei käynnistä kovinkaan paljon ollut hyötyä. Katseli täyttämääni nettiruokapäiväkirjaa ja pari kommenttia tuli. "Et syö kauheasti leipää?" ja "Hyviä rasvoja voisit käyttää lisää, öljyä ja margariinia. Niin ja pähkinät ja mantelit olisivat hyviä rasvan lähteitä myös." En tosiaan syö leipää päivittäin, joskus menee viikkoja ilman. Lisäksi paistan lähes kaiken ilman mitään rasvoja, koska käytän teflonpannuja.

Energiansaanti-% suositteli, että 40-50 % tulisi hiilihydraateista, 20-30 % proteiinista ja noin 30 % rasvasta. Kokonaisenergiamäärä saisi olla 1600-1800 kcal vuorokaudessa. Yksittäiset ylitykset ja alitukset eivät kuulemma haittaa, kunhan keskiarvo olisi tuota luokkaa.

Mun syöminen on aina ollut aika iltapainoitteista. Syön ensimmäisen kerran yleensä vasta puolilta päivin ja viimeisen kerran klo 21-22. Tähän terapeutti totesi, että se ei haittaa, koska aterioiden välit ovat kuitenkin sopivat. Treenatessa kuitenkin olisi hyvä syödä edes hedelmä tai muu kevyt ateria päivän alussa. Mulla vaan ei heti herättyä oikein maistu vaikka olenkin opettelemassa aamupalan syömistä vaihtelevin menestyksin.

Proteiinijugurtteja ja juomia suositteli rankan treenin päätteeksi palauttavaksi juomaksi mutta totesi, että toki siihen käy muukin ateria, joka sisältää proteiinia.

Välipaloja ei hänen mukaansa ole välttämätöntä syödä. Jos kuitenkin tuntuu verensokerin heittelyä tms, niin sitten olisi hyvä lisätä välipala ruokarytmiin mukaan.

Mukaan sain yleisohjeita ruokailuihin, vaikka terapeuttikin totesi, etteivät ne oikein mulle sovi, koska ne sisältävät aika paljon leipää ja lisukkeita, kuten perunaa ja riisiä. En siis syö edes joka päivä perunaa, makaronia tai riisiä vaan tykkään kasvis-liharuoasta sellaisenaan.

Muutettavaa tosiaan olisi tuo rasvan saannin lisääminen nimenomaan hyvistä rasvoista. Muuten syömiseni tällä hetkellä ovat kuulemma kunnossa. Herkkujakin saa olla kohtuudella, kuten mulla nyt on ollutkin.

4.12.2012

Liikuttu reippaasti

Tänään on ainakin tullut liikuntaa.

Ensin aamulla kävellen lähimpään keskukseen vaunuja työnnellen. Käynti kaupassa, joten hetki oli seisoskelua kassajonossa.
- Aika: 1 h
- max.syke: 154
- min.syke: 89
- keskisyke: 121
- kulutus: 361 kcal

Kauppareissun jälkeen puuhailua kotona lasten kanssa ja miehen tultua töistä kotiin pomppimista tanssimatolla. Tanssimaton sykemittaritiedot:
- Aika: 41 min
- max.syke: 171
- min.syke: 83
- keskisyke: 129
- kulutus: 273 kcal

Tanssimatolla lämmittelyn jälkeen suunta kohti taloyhtiön pikkupunttista, jossa sainkin muutamia vinkkejä erilaisiin lihasliikkeisiin yhdellä koneella, koska koneen omistaja sattui olemaan paikalla. Eka kerta, kun kukaan on siellä mun kanssa yhtä aikaa. Alku tuosta harjoitteluajasta oli siis hieman vähemmän tehokasta. En kuitenkaan viitsinyt stopata mittaria, koska tein kuitenkin aina välissä liikkeitä eikä tuohon neuvomiseen mennyt kovin pitkää aikaa.

Salilla tein lihasliikkeitä, ja harjoitusajan keskivaiheilla poljin kuntopyörällä noin 10 minuutin ajan.
- Aika: 48 min
- max.syke:140
- min.syke: 87
- keskisyke: 120
- kulutus: 275 kcal

Salin jälkeen kävin vielä noin 10 minuutin pienellä kävelyllä haukkaamassa raitista ilmaa, mutta siitä ei ole sykemittaritietoja, koska epähuomiossa en ollutkaan käynnistänyt sitä.

Papereihin en tänäänkään ehtinyt tutustua tarkemmin, kun liikuntakärpänen puraisi. Huomenna onkin vuorossa ravintoterapeutin tapaaminen.

3.12.2012

Uusi sykemittari käyttöön

Tutkimuksen kautta sain käyttööni Polarin RS800CX sykemittarin. Siinä on mukana GPS ja kaikki. Kovin on hieno mutta paljon tuota toista monimutkaisempi. Käyttö itsessään on suhteellisen samanlaista mutta tietoa rekisteröityy ihan eri tavalla tuossa uudessa.

Niin ja tutkimuksen jälkeen saan mittarin omakseni, jos käytän sitä sovitusti harjoittelun aikana ja raportoin harjotteluistani nettipäiväkirjaan. Aivan huippua! Tämä on ulkonäöllisesti paljon enemmän mun makuun ja istuu ranteeseenkin paremmin kuin tuo aikaisempi lainamittari. Ei siitäkään kyllä ole pahaa sanottavaa, hyvin on ainakin mulle riittänyt ominaisuuksiltaan.

Harjoittelun aloittamisen kokouksessa tänään ei tapahtunut kummempia. Sain polkupyöräergometrin tulokset paperilla ja sitten sen tulosten perusteella tehdyn ohjeistuksen liikkumisen määriin ja syketasoihin. En niihin vielä sen tarkemmin perehtynyt, joten aiheeseen pitää palata toiste.

Lisää tutkimustuloksia on tulossa postitse, kun erikoislääkäri saa raporttinsa valmiiksi. Niitä odotan enemmänkin kuin tuota kuntotestin tulosta, koska tiesin jo etukäteen kuntoni olevan heikko. Nyt se vain on todistettu.

Nyt pitäisi sitten varata aika personal trainerille harjoittelun alkua varten ja hänen yhteystietonsa sainkin tänään. Lisäksi sain tunnukset liikuntapäiväkirjaan ja ohjeistusta sen käyttöön.

Tänään jo tanssin uuden sykemittarin kera ja tässä tuloksia:
- Kesto: 1 h 2 min
- Max.syke: 199, 112 % määritellystä max.sykkeestä (polkupyöräkuntotestin aikana tullut)
- Min.syke: 87, 49 % määritellystä max.sykkeestä
- Keskisyke: 145, 82 % määritellystä max.sykkeestä
- Kulutus: 507 kcal

Näiden lisäksi löytyy jotain sport zone -juttuja, joiden merkitystä en vielä tiedä. Olettaisin, että niillä on jotain tekemistä sykerajojen kanssa.

En tiedä, miksi tämä uusi mittari antaa pienempiä kulutuslukuja kuin aikaisempi mittari. Sillähän noin 30 minuutin aikana kului noin 300 kcal. Jospa tämä uusi mittari on tarkempi.

Syömiset ovat jääneet hieman vähille tänään, kun olen ollut liikkeellä suurimman osan päivästä. Kaloreita tähän mennessä noin 1500 kcal. Ei vain ole yhtään sellainen olo, että haluaisi enää syödä. Ei yksi matalakalorinen päivä varmaan maata kaada, eihän?

2.12.2012

Huomenna se sitten alkaa

Saa nähdä, mitä huominen tuo tullessaan, kun suuntaan kohti urheilulääkäriasemaa. Vuorossa on harjoittelun aloittamiseen liittyvä palaveri.

Ainakin saan varmasti lisätietoa testituloksista ja sitten varmaan jotain kartoitusta, kuinka usein ja minkälaista liikuntaa ehdin ja pystyn harrastamaan. Ruokavalion osalta en usko ainakaan suuria juttuja tulevan, koska keskiviikkona on vuorossa ravintoterapeutin tapaaminen.

Liikuntapäiväkirjan nettiversioon saanen opastusta ja tunnukset. Ruokapäiväkirjan tunnuksethan sain jo edellisellä tutkimuskäynnillä ja sinne olenkin maanantaita lukuunottamatta kirjannut tämän viikon syömiseni. Ei olisi ollut pakko, mutta halusin testailla samalla tuota ohjelmaa.

Nettiruokapäiväkirjasta puuttuu paljon mun käyttämiä tuotteita ja välillä vastaavan löytäminen on kovan työn takana. Lisäksi iso osa aineksista on laitettu yksiköissä tl, rkl, dl, mikä ei mulle oikein sovi. Itse tykkään laittaa lautasen keittiövaa'alle ja sitten vaan lappamaan tavaraa sille. Grammamääräiset annokset olisivat siis helpompia laittaa.

Onneksi laskupää riittää muuntamaan tilavuusmitat massamääräisiksi tuotteen kohdalla ilmoitetun 100 gramman energiamäärän avulla. Ei siis ylitsepääsemättömiä ongelmia siinä. Helpompaa toki olisi, jos ei tarvitsisi laskeskella.

Tänään on ollut liikunnan suhteen aika lepopäivä. Kävimme noin kilometrin päässä kaupassa lasten kanssa toisen istuessa rattaissa ja toisen pulkassa. Pulkan sain onneksi kätevästi rattaisiin kiinni. Kyllä tuossakin touhussa hiki tuli, kun puolet matkasta oli hiekoitettu, eikä esikoinen sitten halunnut kävellä, kun pulkassa on niin kivaa. Kyllä se pulkka kulki, kun ei hiekkaa kuitenkaan älyttömän paljoa ollut, mutta helpompaahan sen vetäminen toki hiekattomalla auratulla kadulla on.

Syömisten kalorimäärä tänään hieman alle 1700 kcal. Varmaankin ihan sopivasti.

1.12.2012

Ei ihmeempää

Tämä päivä on ollut kovin tavallinen. En tiedä, kuinka kyllästyneitä olette jo lukemaan näitä raportteja kovin samanlaisista päivistä.

Tanssimatolla 37 minuuttia ja kaloreita paloi 327 kcal. Sykkeet 134 ja 173. Lisäksi viikkosiivous ja pieni hetki käsipainoilla huitoen nostivat hien pintaan. Liikuntaa siis riittämiin tälle päivälle.

Kaloreita päivälle on tullut toistaiseksi 2010 kcal. Vähemmänkin saisi olla mutta onneksi ei kuitenkaan lähennellä 3000 kcal.

Vaa'allekin uskaltauduin pitkästä aikaa ja se näytti lukua 119,8 kg. Painoa siis tuli viime kuun aikana takaisin. Mittoja ei varmaankaan kannata paljoa ottaa ennen kuin vaa'an lukemat ovat viime mittausta pienemmät.

30.11.2012

Lunta tulvillaan on raikas talvisää...

Tänään liikuntaa on tullut lumitöitä tehdessä, tuplarattaita pitkin lumisia katuja työnnellessä sekä noin 20 minuutin ajan tanssimatolla riehuessa. Ihan sopivasti. Ennen nukkumista varmaan vielä teen hetken aikaa vatsa- ja selkälihasliikkeitä.

Tänne tosiaan tuli talvi ihan kertarysäyksellä. Aamulla, kun lähdimme ulos, sain rattaat juuri ja juuri ovesta ulos ja sitten pääsinkin lumitöihin. Aurat eivät vielä siihen aikaan olleet tänne asti eksyneet ja kävelytiet muistuttivatkin enemmän jotain valkoista perunapeltoa kuin tietä. Apinanraivolla työntäen sain onneksi rattaat liikkumaan ja pääsimme avoimeen päiväkotiin.

Päiväkodissa vietimme muutaman tunnin ja kotimatka sujuikin helpommin, koska kadut oli ehditty aurata.

Esikoinen oli lumesta ihan innoissaan. Kantoi lumikokkareita, juoksi päin lumikasoja, kahlasi syvässä hangessa ja kaatuikin muutaman kerran naamalleen lumeen. Lumipesukaan ei poikaa tuntunut häiritsevän vaan nauraa kikattaen pyyhki vain suurimmat lumet pois kasvoilta ja jatkoi tuohuamistaan. Uskotte varmaan, että oli väsynyt kaveri, kun pääsimme takaisin kotiin?

29.11.2012

Lepopäivä, ainakin melkein

Tänään olen ottanut rennosti. Ei tanssimattoa, ei salia, ei edes ulkoilua.

Pienen aikaa tein selkälihasliikkeitä sängyn päällä, jolloin polvikaan ei ainakaan tuona aikana vaivannut. Kiitos liikevinkeistä teille. Parina iltana olen noita kommenteissa tulleita selkälihasliikkeitä tehnyt ja mielestäni niistä on ollut apua. Pitkänä ihmisenä kumartelut lasten kanssa päivän mittaan joskus ottavat selän päälle mutta nyt ei ole ollut kyllä mitään ongelmia.

Ruokailut ovat menneet ihan ok. Kaloreita noin 1750 kcal. Ruoasta on välillä hieman hankala tarkkaan arvioida, kun kotiruoka ei sisällä kaloriluetteloa. Aineksien suhteessa ja annoksen punnitsemalla olen laskenut suurinpiirteiset kalorimäärät.

28.11.2012

Tämän päivän liikunta ja syömiset

Tanssimatolla viihdyin 25 minuuttia. Sykemittari ilmoittaa kaloreita palaneen 211, keskisykkeen olleen 132 ja maksimin 170. Jotenkin ei tänään vaan jaksanut enempää. Ei sitä joka päivä tarvitsekaan.

Syömiset ovat menneet aika hyvin eilen ja tänään. Olen kirjoitellut niitä ylös tutkimukseen liittyvään nettiruokapäiväkirjaan. Eilisen kalorit olivat 2175 kcal ja tämän päivän tähän mennessä 1690 kcal. Saa nähdä nouseeko lukema vielä tämän päivän osalta vai ei.

Kalorimäärät eivät siis ole mitkään hirveän korkeat mutta eivät mitkään kovin matalatkaan. Liikunnan määrän huomioiden noilla luvuilla pitäisi pientä laihtumista tapahtua mutta pääasia, ettei ainakaan paino nousisi. Olen siis tyytyväinen.

Blogin anonymiteetistä

Kirjoitan blogiani anonyymisti, kuten hyvin moni muukin blogisti. Muutama ystävä tietää blogistani mutta muuten en ole kirjoitteluani mainostanut. Kuvien ja kirjoitustyylin perusteella on tietenkin mahdollista, että joku minut kirjoittajaksi tunnistaakin mutta ei se oikeastaan mun elämää kaada. Jos tunnistaa, niin sitten tunnistaa ja toivottavasti kunnioittaa toivettani pitää nimeni piilossa.

Oletteko te muut anonyymisti bloggaavat ajatelleet tuota tunnistamisasiaa? Olisiko mielestänne kamalaa, jos joku tuttu yhtäkkiä kysyisi, että "ootko sä sen ********* -blogin kirjoittaja?" vai olisiko se teille ihan yhdentekevää? Useimmille todellisuus on varmasti jotain tuolta väliltä riippuen, kuka on tunnistanut ja kuinka paljon itsestään on blogissa paljastanut.

Entä toivoisitteko, että teidät mahdollisesti tunnistanut henkilö kertoisi asiasta teille? Olisiko parempi tietää vai jatkaa kirjoittamista anonymiteetin harhassa?

Mä varmaankin toivoisin, että saisin tietää. En niinkään sen takia, että se kirjoitteluuni millään muotoa vaikuttaisi vaan sen takia, että mun mielestä olisi kiva tietää, ketkä tutuistani blogiani seuraavat. Tietynlaista uteliaisuutta siis.

27.11.2012

Mukavan liikunnallinen päivä

Ensin kävelin vaunuja työntäen vajaan 2 km matkan lähimpään keskukseen kauppaan. Sieltä tulin kyllä bussilla takaisin, etteivät pakasteet sula.

Miehen tultua kotiin sitten suuntasin tuohon kerhohuoneelle, jossa on tämän taloyhtiön "punttisali". Lainausmerkeissä erittäin niukan laitevalikoiman vuoksi.

Tuolla pikkupunttiksella poljin ensin 15 minuutin ajan kuntopyörällä. Seurasin sykkeitä aina välillä sykemittarista ja ne olivat noin 140-145. Polkemisen jälkeen tein lihaskuntoliikkeitä sen, mitä noilla salin laitteilla osasin. Lähinnä ylävartalon lihaksia, koska polven ojennus on ainoa jalkalihasliike, jonka salilla olevalla laitteella hallitsen. Noin 20 minuuttia meni lihasliikkeissä.

Sykemittarin mukaan tuossa runsaassa puolessa tunnissa paloi 323 kcal. Keskisyke oli 129 ja maksimisyke 158.

Salin jälkeen olin hetken ulkona raittiissa ilmassa ja sisälle tultuani suuntasin tanssimatolle. Noin 40 minuuttia ja 395 kcal kului sen parissa. Keskisyke 143 ja maksimi 175. Taitaa tuo vajaa 180 olla aika lähellä mun saavutettavissa olevaa maksimisykettä, koska sen suurempia lukuja ei ole mittariin tullut.

Ruokailut eivät ole menneet niin hyvin kuin liikunta mutta tässä vaiheessa keskitynkin enemmän liikkumisen lisäämiseen. Eivät ruokailutkaan onneksi ihan hirveän huonosti ole menneet mutta painon uskon pysyneen samoissa tai ehkä jopa hieman nousseen, koska annokset ovat olleet aika isoja. Pian pitää alkaa kiinnittää enemmän huomiota syömiseenkin, kun liikunta alkaa olla jo koukuttanut mut.

Nilkka onneksi kesti hyvin nuo liikkumiset. Tanssimatolla pomppimisen jälkeen se hieman vihoitteli mutta ei ainakaan vielä ole turvonnut.

26.11.2012

Alaston totuus...

Blogimaailmassa tuntuu nyt olevan suosiossa meikittömien kuvien eli alastoman totuuden julkaiseminen.

Mulla ei ole tapana meikata, joten samanlaisia ne kuvat olisivat "alaston totuus"-postauksessa kuin muulloinkin. Jos nyt ei joitain hääkuvia tai muita hyvin erityisiä tilanteita oteta laskuihin. Tosin täällä en naamaani ole muutenkaan ainakaan toistaiseksi näyttänyt, joten eipä tuo lukijoille näy kuitenkaan.

Mulla meikkaamattomuus on ihan suoraan sanottuna laiskuutta. Aamu-unisena en voisi kuvitella tuhlaavani arvokasta nukkumisaikaa heräämällä aikaisemmin meikkaamaan. Sitten pitäisi vielä illalla kuluttaa toistamiseen aikaa meikkien poistamiseen. Ei ole mun juttu.

Toinen syy on herkkä ihoni, joka ei turhasta vedenkään kanssa lutraamisesta tykkää, puhumattakaan ylimääräisistä kemikaaleista. Ihonikin voi siten ilman meikkiä paremmin ja tämän on huomannut kyllä niinä satunnaisina kertoina, kun meikkiä on naamassa ollut.

Toisten meikkaaminen/meikkaamattomuus ei herätä mussa mitään suurempia tunteita. Jokainen tehköön, kuten parhaaksi näkee. Toki joskus oikein erikoisella tavalla meikannut henkilö voi huomion kiinnittää hetkeksi, niin hyvässä kuin pahassa, mutta se on varmaankin ihan normaalia.

25.11.2012

Pahuksen nilkka!

Laitoimme pihaa kuntoon talvea varten ja astuin jotenkin huonosti. Nilkkaan viilsi ikävästi ja nyt se on taas välillä astuessa tuntunut ikävältä. Vastaavaa vaivaa on ollut aikaisemminkin ja oletan sen johtuvan joskus vuosia sitten tapahtuneesta pahemmasta tapaturmasta nilkassa. Silloin nilkan nivelsiteet ratkesivat lähes poikki ja muistaakseni pohjeluun reunaan tuli pientä murtumaa.

Nilkka on pääosin ollut oireeton mutta nyrjäytin sen kunnolla viime talvena, jolloin oireet taas pahenivat. Välillä on pitkiäkin kausia, ettei siihen koske lainkaan mutta nyt se on taas oireillut hieman enemmän. Varmaan iso massa päällä ja lisääntynyt rasitus liikkumisen muodossa vaikuttavat.

Tänään en siis tanssinut, koska en halua nilkkaa saada entistä huonompaan kuntoon. Painojakaan en sitten metsästänyt, vaikka sitä eilen suunnittelin. Joitain lihasliikkeitä ajattelin vielä ennen nukkumista tehdä.

Luinkin jo kommenteista vinkkejä selkälihasliikkeiksi. Tuota seisten tehtävää voisi ainakin kokeilla. Polvillaan oleminen ei multa oikein onnistu tuon huonon polven vuoksi mutta sitäkin voisin yrittää laittamalla tyynyn povien alle. Kiitos vinkeistä! Laittakaa ihmeessä lisää, jos jotain mieleen juolahtaa.

Muitakin lihasliikkeitä voi ehdotella. Perus hauisliikkeet ja ojentajat ovat hallussa mutta kovin erikoisia liikkeitä en tiedä ja siksi en varmaan noista painoista ole koskaan oikein innostunut.

24.11.2012

Aikaansaamaton päivä

Tänään en tosiaan ole saanut aikaiseksi oikeastaan mitään. Tanssimatolla pompin vartin verran ja siinä se.

Ajattelin, että huomenna voisi koittaa etsiä käsipainosetin, joka siis on olemassa jossain kaapin perällä tai varastossa. En vaan kauheasti tiedä järkeviä liikkeitä niiden kanssa tehtäväksi. Toki ihan perusjutut onnistuvat.

Kyselin jo aikaisemminkin ja kyselen nyt uudestaan, jos joku osaisi neuvoa jotain selkälihasliikkeitä kotona tehtäväksi? Perusliike mahallaan maaten edelleen tuntuu ikävältä vatsassa, vaikka leikkauksesta on jo yli vuosi aikaa.

23.11.2012

Takaisin tanssimatolle

Tutkimuskäynnit nyt tältä erää ohitse ja sai taas liikkua vapaasti. Tanssimatolla tulikin taas hikoiltua 35 minuuttia keskisykkeen ollessa 131 ja maksimin 173. Sykemittarin mukaan paloi 302 kcal.

Kunto ja rasvanpoltto-osuuksia en viitsi enää kauheasti kertoilla, kun se raja tosiaan itekseen vaihtelee ihan tuon puolen tunninkin sisällä. Tänään seurasin sitä hieman ja välillä se oli 138 ja taas hetken päästä 125. Mikä lie sen saa vaihtelemaan. Eipä tuolla kauheasti väliä.

Huomaa kyllä, että jaksaa jo paremmin joitain nopeita biisejä kuin ihan alussa. Vaikka ei ole pitkää aikaa nyt tullutkaan tanssittua, niin ihana huomata eroa näinkin nopeasti. Koukuttava tunne.

22.11.2012

Tutkimuksesta jälleen

Eilen oli tosiaan se autonomisen hermoston tutkimus. Siinä pääasiassa maattiin rentona sängyllä. Rentoutumishetkien välissä oli nopeasti seisomaan nousu ja seisominen sen jälkeen 5 minuutin ajan, syvähengitystä minuutin ajan koneen antamien piippauksien tahtiin ja puristusvaihe, jossa 5 minuutin ajan piti puristaa sellaista puristusvoimamittaria.

Puristusvoimamittarissa ensin makuuasennossa käden ollessa 90 asteen kulmassa ylöspäin kyynärpäästä katsottuna puristin nopean vahvan puristuksen, jolla määriteltiin "maksimipuristusvoima" kyseisessä asennossa. Mulla se oli jotain 36-38 kg (käsittääkseni yksikkö oli kg). Siitä sitten laskettiin noin kolmasosa, jota piti puristaa testin aikana 5 minuuttia. Mulla siis noin 12 kg (?).

Testin aikana mittarissa oleva punainen merkki liikkui ylöspäin ja jossain 4 minuutin kohdalla tajusin puristavani jatkuvasti jotain 17-18 kg (?) voimalla. Pääsin onneksi 5 minuuttia loppuun asti ja olisin vielä hetken jaksanut jatkaakin. Pakko siis ei olisi ollut jaksaa tuota 5 minuuttia vaan se oli aika, johon pyrittiin.

Näiden testien jälkeen vielä edelleen makuulla ollessa mitattiin verenpainetta kaikista raajoista yhtäaikaa valtimoiden joustavuuden määrittämiseksi. Kone oli mulle suopea ja arvioi testin lopuksi mun valtimoiden iän alle 20-vuotiaaksi. Lohduttava kuulla lähes kolmekymppisenä, että edes osa kropasta arvioidaan nuoremmaksi. Lähinnä tuo tulos siis tarkoittaa, että kalkkeutumia ei valtimoissa ole.

Tänään sitten olikin vuorossa sokerirasitus hieman monimuotoisempana kuin perusterveydenhuollossa.

Ihan alkuun tehtiin vastaavia juttuja kuin eilen eli rentoutumisesta pikainen ylösnousu ja syvähengityksiä koneen merkkiäänien tahtiin. Sitten laitettiin kanyyli kyynärtaipeeseen verinäytteiden ottoa varten vai laitettiinkohan se jo aikaisemmin? En enää muista, missä vaiheessa se laitettiin mutta väliäkös tuolla.

Sokerilitkun juomisen jälkeen otettiin alkuun 15 minuutin välein verinäytteitä ja lopussa puolen tunnin välein. Myös ylösnousu ja syvähengityksiä oli tässäkin vaiheessa. Pääasiassa siis makasin jälleen rentona sängyllä suurimman osan tutkimuksesta.

Matalat verenpaineenikin saatiin kerrankin ihan virallisesti rekisteröityä, kun jännityspaineongelmat jossain kohtaa tutkimusta poistuivat ja todelliset arvot rekisteröityivät. Matalimmillaan arvot kävivät jossain noin 90/alle 60. Ainakin yksi arvo taisi olla 97/63. Paineita siis mitattiin monen monta kertaa tutkimuksen aikana, eikä pelkästä makaamisestakaan nuo matalat arvot johdu, koska joka kerta, kun verta otettiin, niin nousin istumaan ja välillä myös seisomaan.

Tässä vielä tähän päivään liittyvä valmistautumisohje:

GLUKOOSI(SOKERI)RASITUSKOE ja AUTONOMISEN HERMOSTON TUTKIMUS

Kliinisen glukoosirasituskokeen tarkoituksena on tutkia sokeriannoksen aiheuttamia glukoosi- ja insuliinivasteita elimistössä. Näillä vasteilla arvioidaan mm. diabeteksen riskiä.

Autonomisella hermostolla on keskeinen merkitys sydän- ja verenkiertoelimistön säätelyssä. Hiilihydraatin, kuten sokerin, syöminen lisää sydän- ja verenkiertoelimistön autonomisen hermoston aktiivisuutta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia glukoosiannoksen aiheuttamien aineenvaihdunnallisten ja autonomisen hermoston vasteiden yhteyttä ravintoon, suorituskykyyn ja harjoittelun aiheuttamiin vasteisiin.

Juotava annos on 300 ml ja se sisältää glukoosia (sokeria) 75 grammaa. Tarkastelemme muutoksia mm. veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksissa. Verinäytteenottoa varten lääkäri laittaa sinulle laskimokanyylin kyynärtaipeen laskimoon. Tutkimuksessa otetaan verta yhteensä n. 75 ml. Fysiologisia mittauksia varten ihollesi asetetaan mittausantureita. Mittauksista seuraamme mm. verenpainetta, hengitystiheyttä sekä sydämen toimintaa, kuten iskutilavuutta ja sykettä.

Tutkimus kestää kokonaisuudessaan noin 4 tuntia.

Kirjaa oheiseen päiväkirjaan kaikki tutkimusta edeltävän sekä tutkimusaamun syömisesi ja juomisesi, mahdollisesti käyttämäsi lääkkeet annoksineen sekä liikuntasi (katso erillinen ohje).

Tupakointi sekä tiettyjen lääkkeiden käyttö vaikuttaa tutkimuksiin. Ota yhteyttä tutkijoihin, mikäli käytät mitään tupakkatuotteita tai lääkkeitä.


SEURAAVIA VALMISTAUTUMISOHJEITA ON TÄRKEÄÄ NOUDATTAA SOKERIRASITUSKOKEESEEN SAAVUTTAESSA:

- Ennen tutkimusta tulee olla vähintään 4 tuntia tupakoimatta.

- Alkoholijuomia ei saa juoda 24 tuntiin ennen tutkimusta.

- Kovatehoista liikuntaa ei saa harrastaa 24 tuntiin, tai kevyttä hikiliikuntaa 12 tuntiin ennen tutkimusta.

- Juo riittävästi vettä tai muuta juomaa tutkimusta edeltävän päivän aikana.

- Kirjoita saamaasi ruokapäiväkirjaan kaikki tutkimusta edeltävänä sekä tutkimuspäivänä nauttimasi ruoka ja juoma (myös lisäravinteet kuten vitamiinit), mahdollisesti käyttämäsi lääkkeet sekä tiedot liikunnasta saamiesi ohjeiden mukaan. Tuo päiväkirja mukanasi tutkimukseen.

- Näytteenottoa edeltävästä illasta klo 21 lähtien tulee olla ravinnotta, ainoastaan vettä saa kohtuudella juoda. Aamulla ennen liikkeelle lähtöä on hyvä juoda lasillinen vettä.

- Yritä nukkua vähintään kahdeksan tuntia tutkimusta edeltävänä yönä.

- Tutkimuspäivän aamuna vältä kaikkea turhaa rasitusta. Varaa myös riittävästi aikaa matkaa varten, jotta se sujuisi mahdollisimman rauhallisesti. Saavu tutkimuspaikalle niin, että rasitat itseäsi mahdollisimman vähän. Käytä omaa autoa tai julkisia liikennevälineitä, älä pyöräile tai kävele pitkää matkaa.

- Tutkimustilanteessa verinäytteitä otetaan kyynärtaipeesta. Tämän takia mittaustilanteessa on hyvä olla lyhythihainen T-paita.

- Älä tule tutkimukseen orastavassa taudissa (selvä sairauden tunne) tai kuumeisena tai jos sinulla on jokin muu äkillinen sairaustilanne. Peru aika tai kysy asiasta tutkijoilta.

- Varaa vaatetukseksi rento asu, mielellään mukavat pitkät housut ja lyhythihainen löysä T-paita.


Tutkimuksen ajanvaraus

Kuukautiskierron vaihe vaikuttaa tehtäviin tutkimuksiin. Siksi tutkimukset tehdään vähintään 3 päivää kuukautisvuodon loppumisesta, kuitenkin viimeistään kierron 13. päivänä (laskettuna vuodon alkamispäivästä). 

Tutkimukset ovat aamuisin klo 8.00 ja siihen tulee varata aikaa n. 4 tuntia. Muista huomoida kuukautiskiertosi oikea ajankohta aikaa varatessasi.

20.11.2012

Tutkimuskäyntejä

Tänään oli punasolumassan ja veritilavuuden mittaus. Samalla tehtiin taas InBodyn kehonkoostumusmittaus ja aika samanlaiset tulokset tulivat kuin viime viikollakin. Toki pientä vaihtelua oli, mikä on ihan normaalia, koska eiväthän tuollaiset mittauksen kovin tarkkoja ole.

Punasolumassan ja veritilavuuden mittauksessa tosiaan tehtiin ihan ensimmäisenä raskaustesti, koska raskaana oleville koetta ei tehdä. Kuten arvata saattaa, en ollut raskaana.

Sitten istuin 20 minuuttia arvojen tasaamiseksi, minkä jälkeen sormenpäästä otettiin verinäyte. Lisäksi puhalsin hiilimonoksidimittariin alkuarvon selvittämiseksi.

Varsinaisessa testissä ensin puhalsin keuhkot niin tyhjiksi kuin sain ja sitten hengitin sisään 3 litraa happea, johon annosteltiin ruiskulla painoni, liikuntatottumuksieni jne mukaan laskettu määrä hiilimonoksidikaasua eli häkää. 10 sekunnin hengityksen pidättämisen jälkeen hengittelin tuota ilmaseosta sitten sisään ja ulos suljetussa putkessa kahden minuutin ajan. Tuo 3 litraahan ei ole lopulta kauhean iso määrä eli keuhkoja ei sillä kyllä täyteen saanut mutta ihan sopiva tilavuus hengitettäväksi kokonaisuudessaan sisään ja ulos.

Testin lopuksi puhalsin kaiken ilman taas ulos keuhkoistani edelleen tuohon suljettuun putkeen ja sitten sain hengitellä normaalisti. Tuosta ilmamäärästä kului osa testin aikana ja myös sen vajeen mittaaminen käsittääkseni on osa testiä.

Sitten taas puhalsin hiilimonoksidimittariin ja sormenpäästä otettiin verinäyte. Sen jälkeen testi olikin ohitse ja tuloksia saan ensi kuun alkupuolella tapaamisessa.

Huomenna onkin sitten vuorossa autonomisen hermoston tutkimuksia. Tässä siihen liittyvä valmistautumisohje:

AUTONOMISEN HERMOSTON TUTKIMUS

Autonomisen hermoston toimintatesteillä tutkimme sydämeesi kohdistuvaa hermoston säätelyä ihosi päälle tulevin mittalaittein. Mittaukset eivät aiheuta sinulle kipua tai muuta haittaa. Testit tehdään laboratoriossa ja pääosin makuuasennossa. Ennen testiä ja sen jälkeen verensokeripitoisuus mitataan sormenpäänäytteestä. Testeihin kuuluu lepomittaus, tiettyyn rytmiin hengittäminen, seisomaan nousu ja yhden käden puristustesti. Testiosioiden välissä on lepomittaukset ja kaikki osiot kestävät viisi minuuttia. Lisäksi teemme valtimoiden jäykkyyttä mittaavan tutkimuksen, jossa noin viiden minuutin ajan molemmista käsivarsista ja nilkoista mitataan verenpainetta ja samanaikaisesti rekisteröidään sydänääniä ja sydänsähkökäyrää.

Yhteensä aikaa kuluu tutkimuksiin noin 1,5 tuntia.


Tutkimuksen ajanvaraus

Kuukautiskierron vaihe vaikuttaa tehtäviin tutkimuksiin. Siksi tutkimukset tehdään vähintään 3 päivää kuukautisvuodon loppumisesta, kuitenkin viimeistään kierron 13. päivänä (laskettuna vuodon alkamispäivästä). Tutkimusajat ovat joko klo 8.00 tai 12.00 ja siihen tulee varata aikaa n. 1,5 tuntia. Muista ottaa kuukautiskiertosi oikea ajankohta huomioon.

Tupakointi sekä tiettyjen lääkkeiden käyttö vaikuttaa tutkimuksiin. Ota yhteyttä tutkijoihin, mikäli käytät mitään tupakkatuotteita tai lääkkeitä.


SEURAAVIA VALMISTAUTUMISOHJEITA ON TÄRKEÄÄ NOUDATTAA AUTONOMISEN HERMOSTON TUTKIMUKSIIN SAAVUTTAESSA:

- Nauti kevyt ateria 2-3 tuntia ennen tutkimusta ja ota mukaasi pientä evästä.

- Juo riittävästi vettä tai muuta juomaa tutkimusta edeltävän päivän ja tutkimuspäivän aikana.

- Kahvia, teetä tai kolajuomia ei saa nauttia 12 tuntiin ennen tutkimusta.

- Ennen tutkimusta tulee olla vähintään 4 tuntia tupakoimatta.

- Alkoholijuomia ei saa juoda 24 tuntiin ennen tutkimusta.

- Kovatehoista liikuntaa ei saa harrastaa 24 tuntiin, tai kevyttä hikiliikuntaa 12 tuntiin ennen tutkimusta.

- Pyri nukkumaan riittävän pitkät yöunet tutkimusta edeltävänä yönä, jotta et ole väsynyt tutkimukseen tullessasi.

- Ota normaali lääkityksesi, mutta ota resepti tai tieto käyttämistäsi lääkkeistä mukaasi.

- Älä tule tutkimukseen orastavassa taudissa (selvä sairauden tunne) tai kuumeisena tai jos sinulla on jokin muu äkillinen sairaustilanne. Peru aika tai kysy asiasta tutkijoilta.

- Varaa vaatetukseksi rento asu, mielellään mukavat pitkät housut ja lyhythihainen löysä T-paita,  ns. bikinimalliset rintaliivit olisivat mittalaitteiden rintakehälle asetettavien elektrodien asettelun kannalta paras vaihtoehto.




Noista valmistautumisohjeista ainoastaan nukkuminen saattaa tuottaa ongelmia. Kuopuksen heräämiselle kun ei itse oikein mahda mitään. Kahvia ja alkoholia en juo lainkaan. Kolajuomia todella harvoin. Teetä juon kyllä mutta en päivittäin, joten sekään ei tuota päänvaivaa. En myöskään tupakoi eikä mulla ole säännöllistä lääkitystä. Hyvä niin. Uskoisin, että aamukahviin tottuneelle tupakoivalle henkilölle ohjeet voisivat olla hieman ikävät.

19.11.2012

Aika tavallinen päivä

Kävin lasten kanssa kaupassa ja pikaisesti näimme yhden ystävänikin. Oli todella mukava nähdä häntä pitkästä aikaa. Muuten päivä sitten olikin kovin tavallinen.

Ei muuta liikuntaa kuin bussipysäkille ja kaupassa kävelyt. Kovatehoinen liikuntahan on kielletty huomisen tutkimuksen vuoksi, joten tanssimatto ei ollut edes vaihtoehto tänään. En tiedä, onko se todellisuudessa sitten kovatehoista vai ei mutta sykkeistä ja hiestä olettaisin, että mun kohdalla on.

En kyllä tiedä, olisinko tänään jaksanut muutenkaan tanssia, koska viime yönä unet jäivät kovin lyhyiksi. Pari tuntia nukuin koko yön aikana. Onneksi sain otettua päiväunet miehen tultua töistä kotiin. Helpotti kummasti.

18.11.2012

Liikunnan iloa

Tänään jälleen kaksi kertaa noin puolen tunnin tanssiminen matolla. Ensimmäisellä kerralla 37 min, 339 kcal, keskisyke 136 ja maksimi 168. Rasvanpolttoa 11 min ja kuntoa 26 min. Toisella kerralla 31 min, 273 kcal, keskisyke 133 ja maksimi 157. Rasvanpolttoa 8 min ja kuntoa 23 min.

Tosin nyt, kun tuota mittaria olen käyttänyt enemmän, niin mielestäni se rasvanpolton ja kunnon välinen sykeraja vaihtelee. Tarkoitan, että joskus siinä on mielestäni ollut 136 ja toisinaan taas 128. Jopa 115 on vilahtanut rajana, jos en ihan omiani ole katsonut.

Harvemmin tosiaan mittaria olen liikkumisen aikana tuijottanut, joten ihan varmuutta en noihin raja-arvoihin osaa sanoa. Mielestäni kuitenkin se luku olisi vaihdellut. Osaako joku sanoa tuosta mitään? Eikö sen kuitenkin pitäisi pysyä samana, jos ikä, paino, pituus jne eivät ole muuttuneet?

Mulla siis käytössä nyt Polarin FT7 mittari.

Kyllä jo tässä muutamassa päivässä on huomannut, että jaksaa paremmin tanssia ja muutenkin olo on ollut energisempi. Aivan mahtava fiilis! Eilen vielä illalla tänne kirjoittamisen jälkeen juuri ennen nukkumista tein vartin verran lihaskuntoliikkeitä sängyssä maatessa. Tuntuu mukavasti vatsalihaksissa, että jotain on tehnyt. Toki tanssimisellakin on varmasti vaikutuksensa.

Huomenna pitääkin ottaa rennosti liikkumisen suhteen. Ylihuomenna on tutkimukseen liittyvä punasolumassan ja veritilavuuden mittaamiset ja valmistautumisohjeissa kielletään kovatehoinen liikunta 24 tuntia ja kevyt hikiliikunta 12 tuntia ennen mittauksia.

Tässä vielä tuo tutkimukseen liittyvä ohje:

PUNASOLUMASSAN JA VERITILAVUUDEN MITTAUS
Saadaksemme kattavan kuvan verenkiertoelimistöstäsi mittaamme punasolumassan ja kokonaisveritilavuuden. Mitä enemmän elimistössä on punasolumassaa, sitä parempi on veren hapenkuljetuskyky. Kokonaisveritilavuus puolestaan vaikuttaa mm. sydämen iskutilavuuteen ja verenpaineeseen. Mittauksessa hengitetään 2 min ajan spirometrin läpi happi-hiilimonoksidikaasuseosta, otetaan sormenpääverinäytteitä ja uloshengitysnäytteitä. Kaasuseoksen hiilimonoksidin osuus on niin pieni, ettei siitä aiheudu terveydellistä vaaraa tai tuntemuksia. Punasolumassan ja veritilavuuden mittausta ei tehdä, mikäli olet raskaana. Samalla tutkimuskerralla teemme myös kehonkoostumusmittauksen.

Yhteensä aikaa kuluu tutkimukseen noin 1 tunti.

Tutkimuksen ajanvaraus:

Kuukautiskierron vaihe vaikuttaa tehtäviin tutkimuksiin. Siksi tutkimukset tehdään vähintään 5 päivää kuukautisvuodon loppumisesta.

Tupakointi sekä tiettyjen lääkkeiden käyttö vaikuttaa tutkimuksiin. Ota yhteyttä tutkijoihin, mikäli käytät mitään tupakkatuotteita tai lääkkeitä tai epäilet olevasi raskaana.

SEURAAVIA VALMISTAUTUMISOHJEITA ON TÄRKEÄÄ NOUDATTAA PUNASOLUMASSAN & VERITILAVUUDEN TUTKIMUKSIIN SAAVUTTAESSA:

- Älä nauti raskasta ateriaa välittömästi ennen tutkimusta.

- Juo riittävästi vettä tai muuta juomaa tutkimusta edeltävän päivän ja tutkimuspäivän aikana.

- Ennen tutkimusta tulee olla vähintään 24 tuntia tupakoimatta.

- Alkoholijuomia ei saa juoda 24 tuntiin ennen tutkimusta.

- Kovatehoista liikuntaa ei saa harrastaa 24 tuntiin, tai kevyttä hikiliikuntaa 12 tuntiin ennen tutkimusta

- Ota normaali lääkityksesi (jollei ole toisin määrätty), mutta ota resepti tai tieto käyttämistäsi lääkkeistä mukaasi.

- Älä tule tutkimukseen orastavassa taudissa (selvä sairauden tunne) tai kuumeisena tai jos sinulla on jokin muu äkillinen sairaustilanne. Peru aika tai kysy asiasta tutkijoilta.

17.11.2012

Tanssia jälleen

Tänään kulutin 316 kcal tanssimalla 30 minuuttia keskisykkeen ollessa 147 ja maksimisykkeen 178. Rasvanpolttoa ajasta oli 1 minuutti ja kuntoliikuntaa 29 minuuttia. Kyllä siis pitäisi kunnon alkaa kohentua.

Lisäksi viikkosiivouksessa kului 1 h 20 min ja kaloreita 434. Keskisyke oli 106 ja maksimi 137. Rasvanpolttoa 1 h 6 min ja kuntoa 14 min. Vaikka siivouksen aikana sykkeet pysyivät suhteellisen matalina, niin hiki kyllä tuli.

Liikunnan suhteen on siis mennyt ihan kivasti. Syömisten kanssa taasen ei. En mitään älyttömiä ole onneksi herkutellut mutta ruokaa on kulunut kyllä liiaksi. Onko paha idea koittaa saada liikkumiseen rutiini ennen suurempaa ruokaremonttia vai pitäisikö ruokaremonttikin saada aikaiseksi heti yhtäaikaa?

Tuntuu, että aloitin liian paljon yhtä aikaa tuossa aikaisemmin ja koko homma lopahti ja vanhat tavat voittivat. Nyt taas uutta yritystä muokata rutiineja paremmiksi koko loppuelämää silmällä pitäen.

16.11.2012

Jälleen pohdintaa peruskulutuksesta

Tekstiini tulleet kommentit saivat minut miettimään enemmänkin tuota InBodyn antamaa arviota peruskulutuksestani.

InBodyn mukaan peruskulutukseni siis on arviolta 1672 kcal vuorokaudessa. Viitearvot eli normaaliarvot mun kokoisella ja ikäisellä naisella olisi InBodyn mukaan 2176-2577 kcal vuorokaudessa. Tähän ei siis ole huomioitu liikunnan aikana kulutettua energiaa, koska viitearvot eivät voi olla määritelty eri tavalla kuin mittausarvo.

Verrataan vaikka verensokeriarvoihin. Paastoverensokerin viitearvo eli normaaliarvo on 4,0-6,1 mmol/l. Aterian jälkeinen verensokeri (2 tunnin arvo) on viitearvoissa, jos se pysyy alle 7,8 mmol/l.

Jos sitten mitataan paastoverensokeriarvoksi vaikka 6,4 mmol/l, niin ei voida laittaa arvon perään viitearvoiksi 4,0-7,8 mmol/l, minkä perusteella arvo olisi kunnossa. Todellisuudessahan kyseinen arvo ei ole kunnossa, vaan se on kohonnut, sillä paastoarvon yläraja on tuon 6,1 mmol/l. Tämän esimerkin havainnollistamana varmaankin ymmärrätte, mitä tarkoitan viitearvojen ja mittausarvon vastaavalla määritystavalla?

Arvion oikeellisuutta ei voi myöskään arvioida suoraan sillä, että alle sen syömällä laihtuu. Tietysti laihtuu, koska kaikki kuluttavat todellisuudessa enemmän kuin peruskulutuksen verran (olettaen, ettei puhuta sängyssä makaavasta koomapotilaasta).

Oikeellisuutta arvioidessa pitäisi laskea tarkalleen vaikka kuukauden ajan kaikkien syömisten energia. Sitten laskea laihtumisen määrän mukainen energiavaje huomioiden, onko paino lähtenyt kehon rasvasta, nesteistä vai lihaksesta. Tämän jälkeen pitäisi vielä kyetä määrittämään tarkalleen kaiken liikkumisen aiheuttama energiankulutus mukaanlukien tosiaan ihan kaiken liikkumisen sängystä nousemisesta punttisalilla rehkimiseen. Vasta nämä arvot tietämällä olisi mahdollista tarkalleen määrittää peruskulutus. Lisävaikeutta tuo vielä se seikka, että peruskulutushan ei pysy muuttumattomana.

InBody antaakin vain arvion tuosta peruskulutuksesta, mutta siltikin olisi mielenkiintoista tietää, mihin arvio perustuu.

Mukavan hikinen päivä

Tänään on tosiaan tullut mukavasti liikuntaa. Kaikki eivät toki miellä tanssimattoa välttämättä varsinaiseksi liikunnaksi mutta voin kertoa, että hiki ainakin tulee ja syke nousee.

Ensin tanssin 32 minuuttia, jonka aikana sykemittarin mukaan kului 313 kcal. Keskisyke 142 ja maksimisyke 170. Rasvanpolttoa 11 minuuttia ja kuntoa 21 minuuttia. Voin kertoa, että oli hiki tuon jälkeen.

Sitten hengähdin vartin verran, minkä jälkeen lähdin esikoisen ja tuplavaunujen kanssa lähikauppaan ostamaan 24 litraa maitoa ja vähän muutakin. Vaunut siis pääasiassa noiden maitojen vuoksi mukaan. Tosin esikoinen menomatkan puolessa välissä kiipesi myös kyytiin. Kaupan parkkipaikalla jatkoi jälleen omin jaloin ja ihan innoissaan käveli pitkin kaupan käytäviä.

Matkaa kaupalle on noin kilometri mutta koko reissuun kului aikaa hieman yli tunti. Kaloreita mittarin mukaan kului 471, keskisyke oli 120 ja maksimisyke 150. Rasvanpolton osuus ajasta oli 44 minuuttia ja kunto-osuus 22 minuuttia. Syke kohosi varmaan jo ihan turhautumisestakin välillä, kun esikoinen olisi halunnut jäädä tutkimaan joka ikisen pensaan matkan varrella ja koko ajan sai kulkea ees-taas häntä hakemassa.

Myöhemmin sitten tanssin vielä uudestaan 31 minuutin ajan. Sillä kertaa kulutus oli 317 kcal, keskisyke 145, maksimisyke 173, rasvanpoltto 6,5 minuuttia ja kunto 24,5 minuuttia. Jälleen tuli ihan kunnolla hiki ja siihen kai pitäisi pyrkiäkin.

En kyllä tiedä, kuinka hyvin nuo sykemittarin antamat kulutusarvot pitävät paikkansa, jos niissä on käytetty laskennallisia viitearvoja. Mun kulutusarviohan oli alle viitearvojen. Tosin eipä noilla arvoilla kai niin merkitystä ole. Pääasia, että liikkuu, eikös vaan?

15.11.2012

Tanssimatolla hikoilua pitkästä aikaa

Viime kerrasta onkin ehtinyt taas kulua tovi mutta tarkoitus olisi nyt alkaa vähintään kerran viikossa pomppimaan tuolla tanssimatolla. Varmasti parempiakin liikuntamuotoja olisi olemassa mutta tuo sopii minulle, koska se on hauskaa ja siinä tulee hiki.

Tänään tanssin 36 minuuttia ja kaloreita kului Polarin sykemittarin mukaan 298 kcal. Keskisyke oli 129 ja maksimisyke 174. Lisäksi mittari kertoo 25 minuutin ajan olleen rasvanpolttoa ja 11 minuutin ajan kuntoliikuntaa. Jospa mun heikko kuntonikin siis hieman kohenisi, jos joka viikko saisi aikaiseksi tanssia edes tuon puoli tuntia. Parempi toki, jos kertoja olisi useampi ja aika pidempi.

Minkäköhän perusteella tuo InBody-laite mahtaa tehdä kalorinkulutusarvionsa? Onkohan laitteelle syötetty etukäteen jotain liikkumistottumustietoja tms vai tekeekö se arvionsa ihan vain kehonkoostumuksen perusteella?

14.11.2012

Kaloreista

Kehonkoostumusmittaus antoi mun BMR-arvoksi 1672 kcal. Tämä siis on papereissa selitetty olevan arvio kehon perusenergiankulutuksesta vuorokaudessa huomioiden lihasmassan osuuden kehossa.

Netistäkin tuosta hieman koitin lueskella ja vastaavaa tietoa löysin. Ihmetyttää vain, että netistä löytyvät laskurit antavat mun tiedoilla (pituus, paino, sukupuoli ja ikä) huomattavasti suurempia lukuja. Päälle 2000 kcal ja kyllähän tuossa InBody-mittauksessakin viitearvot olivat 2176-2577 kcal.

Onko elimistöni mahdollisesti geneettisesti aineenvaihdunnaltaan normaalia hitaampi? Antaako mittaus liian alhaisen arvion? Onko viikon pussikuuri voinut laittaa elimistön säätöliekille? Paljon kysymyksiä tulee mieleen.

Uskoisin, että aineenvaihduntani on keskiarvoista hitaampaa, kuten ylipainoisilla usein on. Uskoisin myös, että mittaus mahdollisesti antaa matalamman arvion kuin todellisuus on. Varma en asiasta kuitenkaan voi olla eikä sitä kovin helppo taida olla ihan tarkkaan koskaan saada selvillekään.

Myöhemmässä vaiheessa tutkimusta tulen saamaan yksilöllisen liikuntasuunnitelman ja ravintoterapeutin ohjeita ruokavalioon. Varmasti myös saan lisätietoa mittaustuloksista.

13.11.2012

Lisää eilisestä tutkimuskäynnistä

Eilen siis kävin urheilulääkäriasemalla raskausdiabetestutkimukseen liittyvissä polkupyöräergometrissa ja kehonkoostumusmittauksessa. Näiden lisäksi mulle tehtiin lepo-EKG ja spirometriatutkimukset.

Ennen tutkimuksia olisi pitänyt nukkua hyvät yöunet. Kuopus oli asiasta eri mieltä ja unen määrä jäikin noin 4 tuntiin. Kaikesta huolimatta ja olosuhteisiin nähden virkeänä lähdin kohti lääkäriasemaa aamuvarhain ja klo 8 jälkeen olinkin siellä.

Ensimmäiseksi vaihdoin päälleni shortsit ja t-paidan, minkä jälkeen matka jatkui kohti ensimmäistä tutkimushuonetta. Siellä kävimme läpi etukäteen täytetyt lomakkeet liittyen sairauksiin, liikuntatottumuksiin yms. Samassa huoneessa minut mitattiin (todistettavasti olen 178,2 cm pitkä) ja sitten meninkin kehonkoostumusvaa'alle. Laitteen oikeasta nimestä mulla ei ole aavistustakaan mutta vaa'alta se mun silmiin näytti.

Kehonkoostumusvaa'assa on metalliset anturit, jotka tulevat kantapään, päkiän ja peukalon sekä erikseen muiden sormien alle. Ensin laite punnitsi minut ja sitten alkoi näytöllä näkyä kaikenlaisia käyriä laitteen analysoidessa kehoani. Parissa minuutissa kaikki oli ohi ja sain tulosteen arvoistani. Painoani en muistanut eiliseen kirjoitukseen laittaa mutta se oli 120,7 kg mitattuna aamupalan jälkeen vaatteet päällä.

Koostumusmittauksen jälkeen pääsin puhaltamaan spirometriaa. En ole koskaan osannut puhaltaa PEF-mittariin ja tekniikanpuutteen huomasi myös tuossa spirossa. Kaikki kolme puhallustani olivat täysin identtiset mutta se terävin kärki (PEF-arvo) jäi hieman matalammaksi kuin olisi suositus. En kuitenkaan joutunut puhaltamaan lisää.

Sitten matka jatkui lepo-EKG:n mittaukseen ja samalla otettiin verenpaine. Mulla on normaalisti matalat paineet mutta ne aina nousevat, kun tiedän, että ne merkitään ylös. Jännityspaineet ilmestyivät ala-asteen aikana, kun koululääkäri valitti liian matalista paineista. Tällä kertaa paineeni olivat 118/76 ja syke 85, ja tuosta sykkeestähän huomaa jännityspaineongelman. Itse EKG oli normaali.

Näiden tutkimusten jälkeen olikin vuorossa lääkärintarkastus. Lääkäri katsoi esitietolomakkeet, mitatut arvot ja haastatteli hetken. Sitten hän kuunteli keuhkoja ja sydäntä ensin istuen, sitten seisten ja sitten vielä maaten. Tämän jälkeen hän totesi minut tutkimuskelpoiseksi ja pääsin eteenpäin kohti polkupyöräergometria.

Polkupyöräergometritutkimuksessa oli ainakin mittalaitteita riittämiin. Piuhoja riitti, enkä enää tarkalleen muista, mitä mikäkin mittasi. Otsalle, olkavarteen ja reiteen tuli jotain mittareita, kaulalle jotain, rintakehälle sydämen sykettä mittavaa kalustoa, etusormeen hapetusta seuraava laite, toiseen sormeen ja olkavarteen verenpainemittarit jne. Niin ja sitten hengitystä mittaava maski naamalle. Täysin tiiviiksi sitä ei meinannut saada millään, enkä tiedä pääsikö sieltä kuitenkin testin aikana muutaman kerran hieman ilmaa ohitse.

Tällaiselta tutkimus näyttää. Kuva googlesta.

Kun kaikki mittarit oli kiinnitetty ja pyörän asetukset kunnossa, niin sormenpäästäni otettiin verensokeriarvo. Arvo oli hieman päälle 6 eli ihan normaali pari tuntia aamupalan jälkeen.

Sitten alkoikin itse testi. Ensin istuin pyörän satulan päällä 5 minuuttia, jonka jälkeen lähdin polkemaan 3 minuuttia ilman vastusta. Aina 3 minuutin välein vastus kasvoi enkä enää muista, kuinka koville vastuksille pääsin. Sen muistan, että ilman vastusta ja ensimmäisen vastuksen kanssa polkeminen oli ärsyttävää, koska liian kevyenä polkimet tuntuivat vaan hakkaavan alas. Jos en ihan väärin muista, niin vastusta tuli aina 30 wattia lisää ja pääsinköhän viidenteen vastukseen vai peräti kuudenteen asti. Viimeisen vastuksen aikaa en pystynyt polkemaan loppuun asti, koska jalat eivät yksinkertaisesti ottaneet enää käskyjä vastaan. Muuten olo oli kyllä sellainen, että olisin voinut vielä jatkaa.

Polkemisen jälkeen piti vielä istua muistaakseni 5 minuuttia pyörän päällä ja voin kertoa, että takamus oli puutunut tuon jälkeen. Pyörän satuloita ei ole suunniteltu isoille ahtereille. Mulla ainakin takamus puutui ja olo oli epämiellyttävä jo ennen polkemista olevan istumisen aikana.

Testin päätteeksi vielä mitattiin verensokeri, joka oli edelleen noin 6 eli ei muutosta pahemmin. Sitten meninkin suihkuun, jonka jälkeen minulle kerrottiin, että kuntoluokitukseni testin perusteella on tuolla seitsemän asteikolla numero 1. Tarkempia tuloksia en vielä tuossa vaiheessa saanut.

Testin aikana oli jotain lisälyöntejä, joten seuraavalla kerralla mulle laitetaankin täysi EKG-mittausanturisto rintakehälle kaikkien muiden mittareiden lisäksi. Saapahan lisää tietoa omasta terveydestä.

Niin ja sykettä mittasi jo testin aikana ja vielä 2 vuorokautta testin jälkeen tällainen pieni Bodyguard-mittari. Se kiinnittyy neppareilla kahteen rintakehällä olevaan tarraelektrodiin. Tämä mittari on paljon pienempi kuin se aikaisempi vuorokauden ollut Holter-mittari, eikä siten aiheuta niin paljon päänvaivaa. Tuota ei oikeastaan edes huomaa. Mittariin liittyen täytän jälleen tapahtumapäiväkirjaa eli kirjoittelen päivän kulkua paperille tyyliin "klo 15-16 askartelua lasten kanssa".

Ensi viikolla onkin sitten vuorossa lisää tutkimuksia. Punasolumassa, autonomisen hermoston testejä sekä sokerirasitus. Kaikkien näiden tutkimusten jälkeen onkin sitten joulukuun alussa tapaaminen, jossa päästään alkuun harjoitteluohjelman suunnittelun kanssa. Tarkkaa sisältöä en tiedä, mutta urheilukamppeita ei vielä silloin tarvitse ottaa mukaan.

12.11.2012

Pikainen päivitys

Polkupyöräkuntotesti meni ihan hyvin. Polvi ei vaivannut ollenkaan. Kuntoluokitus oli heikko eli 7 asteikolla numero 1. En ole yllättynyt.

Kehonkoostumusmittauksen mukaan rasvaa ja painoa on liikaa mutta lihaksiakin yli normaaliarvojen. Lisäksi analyysin mukaan ylävartaloni lihaksisto olisi hyvin kehittynyt ja alavartalon lihaksisto taasen normaali, mikä yllätti kyllä minut, koska olen aina pitänyt käsiäni heikkoina jalkoihin verrattuina.

Tällaisia lukuja on paperissa: (Sulkeissa viitearvot saman pituisille naisille.)
- solunsisäinen vesi ICW 27,1 litraa (21,5-26,3)
- solunulkoinen vesi ECW 17,1 litraa (13,2-16,2)
- proteiinimassa 11,7 kg (9,3-11,3)
- mineraalit 4,33 kg (3,21-3,93)
- rasvamassa 60,4 kg (13,6-21,8)
- rasvaprosentti 50,0 % (18,0-28,0)
- lihasmassa 33,4 kg (26,3-32,1)
- vyötärö-lantiosuhde WHR 0,96 (0,75-0,85)

Analyysin mukaan mun perusenergiankulutus olisi 1672 kcal (viitearvo 2176-2577) ja ihannepaino 78,3 kg.

Muitakin tietoja paperissa on mutta en ole niihin vielä kauheasti jaksanut perehtyä, joten en osaa niitä järkevään muotoon tänne laittaa. Osa tiedoista taasen sellaisia, joilla ei varmaankaan ole kauheasti merkitystä (esim. käsien ja jalkojen lihasmassa erikseen yms).

11.11.2012

Huomenna se sitten olisi

Nimittäin polkupyöräkuntotesti. Hieman jännittää oma kuntotaso, jonka oletan olevan jotain heikon ja keskitason väliltä. Keskitasoa se tuskin on mutta väittäisin, etten kunnoltani kuitenkaan ihan pohjasakkaakaan ole. Huomenna se sitten selviää.

Ihan varma en kyllä ole, että kuinka tarkkoja tuloksia sieltä huomenna mukaani saan mutta kaipa he ainakin voivat suuntaa-antavasti kertoa kunnon tasosta. Myös kehonkoostumusanalyysi tehdään siellä huomenna ja sen tulokset myöskin kiinnostavat kovasti.

Vatsatauti onneksi on jo antanut periksi. Lähti yhtä yllättäen kuin tulikin, koska eilen oli vielä ihan kuralla vatsa. Tänään ei onneksi ole ollut enää mitään vaivoja tautiin liittyen. Muuten kyllä on vatsa ollut ikävän oloinen mutta se taas johtuu ihan naiseuden ihanuuksista, jotka siis alkoivat sopivaan aikaan, eikä tulevillekaan testeille ole estettä.

Jos joku ei testeistä vielä lukenut, niin kuukautiskierto vaikuttaa todella paljon niiden suoritusajankohtaan sillä ne pitää tehdä vähintään 3 päivää vuodon loppumisesta mutta viimeistään 13. päivänä vuodon alkamisesta. Tuohon yhtälöön kun vielä lisätään hieman epäsäännöllinen kierto ja pitkä vuotoaika, niin soppa on valmis. Onneksi siis alkoivat juuri oikeaan aikaan testien kannalta eikä koko homma siirry ensi vuoteen.

Tässä vielä saamani ohje huomista varten:

Valmistautumisohjeet maksimaaliseen kuormitustestiin polkupyöräergometrillä 

Liikunta ja terveydentila: 
Testiin on suositeltavaa tulla hyvin levänneenä, joten hyvin raskasta liikuntaa, yli 6 tunnin lentomatkoja sekä yötyötä on vältettävä testiä edeltävänä päivänä. Raskasta liikuntaa lukuun ottamatta, totuttua liikuntaa voi harrastaa edeltävinä päivinä normaalisti. Akuutti tulehdussairaus, esim. flunssa, kurkkukipu, nuha, aiheuttaa testin siirtämisen myöhempään ajankohtaan, ja tällöin tulisi mahdollisimman pian ottaa yhteyttä ajanvaraukseemme. 

Ruokailuun liittyvät ohjeet: 
Ennen testiin tuloa ei tule syödä raskasta ateriaa. Edeltävästä kevyehköstä ateriasta tulisi olla kulunut aikaa vähintään 2 tuntia. Kahvia, teetä, kolajuomia tai tupakkatuotteita ei saa nauttia kahteen tuntiin ennen rasitusta. Varaa mukaan mehua ja/tai pientä välipalaa, etenkin jos edellisestä ateriastasi tulee kuluneeksi pitkä aika. Alkoholia ei tule nauttia testiä edeltävän 24 tunnin aikana. 

Varusteet: 
Ota mukaan testiin sopivat sisäliikuntavarusteet:  
  • reidestä löysät lyhytlahkeiset shortsit 
  • puuvillainen lyhythihainen T-paita, joka ei ole kovin kireä. Keinokuidut voivat aiheuttaa häiriöitä EKG-mittaukseen. 
  • lenkkitossut ja/tai pyöräilykengät 
  • kapeahkot (urheilu)rintaliivit. Kireää tai paksua urheilutoppia ei suositella käytettäväksi, koska elektrodeja kiinnitetään rintakehälle ja selkään 
  • pyyhe ja vaihtovaatteet. Testin jälkeen on mahdollisuus käydä suihkussa.  

Testin jälkeen: 
Saat testin jälkeen kahdeksi vuorokaudeksi syketietojasi rekisteröivän pienen laitteen (Bodyguard™) ja täytettäviä päiväkirjoja koskien ao. vuorokausien aikaisia tapahtumia (fyysinen ja psyykkinen kuormitus, lepo ja uni). Tämän vuoksi rasitustestipäivänä ei saa harrastaa pyörätestin lisäksi muuta liikuntaa. Laitteen ja päiväkirjojen palautuksesta sovitaan testin yhteydessä. 

Tullessasi testiin toimi näin: 
Ilmoittaudu vastaanotossa, ja anna täyttämäsi Tutkimuksen esitietolomake, tai täytä ja allekirjoita se viimeistään tässä vaiheessa. Ilmoittautumisen jälkeen sinut kutsutaan vastaanottoaulasta alkumittauksiin (kehonkoostumusmittaus, spirometria- ja typpioksidipuhalluskoe, lepo-EKG) ja sen jälkeen lääkärin tarkastukseen. Vasta näiden jälkeen ilmoittaudut kuormituslaboratorioon. Kaikkien mittalaitteiden valmisteluun menee noin 20 min. Varsinainen kuormitustesti alkaa noin tunnin kuluttua siitä, kun olet saapunut paikalle.