31.3.2013

Yllättävän tehokasta!

Jään hakkaaminen rautakangella meinaan. Laitoin huvikseen sykemittarin päälle tänään, kun olin esikoisen kanssa ulkona pari tuntia, josta suurimman osan ajasta hakkasin jäätä, jotta vesi menisi viemäriin. Täällä on ihan järkyttävät allasosastot heti talon nurkasta lähtien.

Keskisyke 134 ja maksimisykekin kohosi päälle 170. Tehokasta siis.

Olen tuota jäätä hakannut edellispäivänäkin ja ihanaa, kun tuntee käsilihaksissa ja hartioissa tehneensä jotain. Lisäksi edellispäivänä tuli käveltyä noin 4 km. Liikunta on siis palannut kuvioihin.

Tänään olisi taas tarkoitus kävellä tuo nelisen kilometriä ystävän luokse, joten lisää liikuntaa luvassa.

29.3.2013

Painopäivitys

Aamupaino oli sama kuin viime viikolla eli 114,6 kg. Rangaistusta ei siis tullut mutta olisihan se ollut kiva, että paino olisi edes hiukkasen mennyt alaspäin.

Kehonkoostumusvaaka näytti onneksi pientä muutosta arvoilla:
- rasva-% 50,8
- luustolihas-% 21,9
- viskeraalisen rasvan arvo 8

Maxim urheiluravinnesarjan testaajaksi en tällä kertaa päässyt Buzzadorina. Pikkuisen kyllä harmittaa, sillä niitä olisi ollut todella kiva päästä kokeilemaan.

28.3.2013

Tauti helpottaa

Viimeinkin! Tauti alkaa näyttää luovuttamisen merkkejä. Enää ei ole pahasti limaisuutta. Nuhaa kyllä edelleen, mutta eiköhän tauti ala olla kohta voitettu.

Huomenna olisi tarkoitus aloittaa taas liikkuminen. Ihana ajatuskin näin pitkän tauon jälkeen. Kuka olisi uskonut, että entinen liikunnanvälttelijä joskus olisi näin innoissaan tulevista liikkumisista?

Eiliseen aiheeseen vielä palaten; Millaisia liikkeitä te kahvakuulaajat yleensä kuulan kanssa teette? Millaisia liikkeitä ohjatuilla tunneilla on?

27.3.2013

Mitäs mielipiteitä kahvakuulista?

Onko kukaan käyttänyt kahvakuulaa? Mitä pidit/pidät? Millaisilla painoilla kannattaisi aloittaa jne?

Mies vähän lupaili, että ostaa mulle lahjaksi kahvakuulia 2 kpl. Yhden kevyehkön ja yhden hieman painavamman. Itse olen ajatellut 8 kg ja 16 kg, mutta mahtaisivatko ne olla sopivat? Käyttökokemusta mulla ei vielä ole kuin hetken kokeilu punttiksella personal trainerin kanssa.

Personal trainerin kanssa silloin myös mietittiin sopivia painoja ja hän ehdotti kevyemmäksi kuulaksi 6-8 kg ja painavammaksi 14-16 kg, jos en ihan väärin muista.

26.3.2013

Milloin on tarpeeksi terve liikkumaan?

Taudista on edelleen jäljellä nuhaa ja lievää limaisuutta/yskää. En siis ole vieläkään päässyt liikkumaan.

Milloin sitä sitten on tarpeeksi tervehtynyt? Sitten, kun ei enää nokka vuoda? Vai ehkäpä sitten, kun yskä/limaisuus on poissa? Mihin te vedätte rajan?

Olenkin nyt yrittänyt enemmän kiinnittää huomiota vitamiinien saamiseen ja olenkin ottanut multivitamiinin joka päivä, jos se edes vähän nopeuttaisi paranemista. Kävellen kävin jo lasten kanssa kaupassa, joten ihan neljän seinän sisällä olemista tämä sairastelu ei enää tarkoita. Mitään suurempaa hikiliikuntaa en silti ole vielä harkinnutkaan.

25.3.2013

Tavoitekuvia tavallaan

Tässä kuvia tämänhetkisestä tilanteesta ja tavoitepainon (99 kg) tilanteesta modelmydiet-nettisivun tapaan:



Mä olisin ainakin tällä hetkellä hyvinkin tyytyväinen tuohon tavoitemallin kroppaan. Myös tuo tämänhetkisen tilanteen malli on hyvinkin samanmallinen/kokoinen kuin minä nyt, jos rintavarustusta ei oteta huomioon. Vai mitä mieltä te lukijat olette?

Tässä vielä mun kuvani, niin on helpompi verrata:


24.3.2013

Vain kaksi virpojaa

Siinä oli tämän palmusunnuntain saldo. Vain kaksi pientä pääsiäisnoitaa kävi oven takana. Harmittaa, sillä palkkioita oli varattu paljon useammalle, ja jos olisi tiennyt noiden noitien kohdalla, että ovat ainoat, niin olisivat saaneet paljon enemmän palkkaa virpomisestaan.

Monet virpojat eivät taida enää uskaltaa vieraiden ovien taakse, kun kaikkialta saa lukea negatiivisia kommentteja "kerjäämisestä". Ihan ymmärrettävää. Siksi olisikin hyvä kehittää Suomeenkin jokin tapa kertoa, että virpojat ovat tervetulleita. USA:ssa käsittääkseni Halloweenina lyhtyyn sytytetty kynttilä oven pielessä toivottaa lapset tervetulleiksi. Siitä lapset sitten helposti näkevät, keiden oven taakse on "luvallista" mennä.

Voisiko esimerkiksi oveen kiinnitettävä pääsiäisnoita olla merkkinä virpojille, että ovat tervetulleita?

23.3.2013

Taudin rippeitä edelleen

Ihan kunnossa en vieläkään ole, joten liikuntapaussia edelleen. Päätin, että aloitan liikkumaan vasta, kun olen ihan kunnolla terve, jos sitten välttyisi lisätaudeilta. Alkaa sairastaminen jo riittää.

Huomenna on sitten palmusunnuntai ja virpojat liikkeellä. Tänä vuonna meinasi jäädä palkkiot hankkimatta, kun en muistanut koko päivää mutta onneksi mies sitten ehti vielä hankkia edes jotain virpojien varalle.

Tosin viimeiset viisi vuotta olen aina varannut virpojia varten palkkioita, ja vasta viime vuonna tuli edes muutama virpoja oven taakse. Aikaisemmassa asunnossa ei tullut yhtään virpojaa palkkioita noutamaan, ja silloin annoinkin niitä palkkioita sitten naapuruston pikkuväelle ihan muuten vaan.

Mitäs mieltä te olette virpojista/virpomisperinteestä? Mun mielestä ihan hauska juttu lapsille, ja mielelläni annan virpoa ja suon siten pienille sen ilon, kun saavat palkkionsa. Jotkuthan suhtautuvat kovin vihamielisesti "kerjäämiseen" ja se heille sallittakoon. Itse en koe meneväni vararikkoon pääsiäisnoitien namupalkkioista vaikka emme mitään rikkaita olekaan.

22.3.2013

Ei rangaistusta

Onneksi aamupaino oli 114,6 kg eikä siten rangaistusta tullut. Olisikin ollut aika pitkä lenkki luvassa, kun sen aikana olisi pitänyt ensin tulla vastaan 100 punaista pikkuautoa, sitten viisi bussia, sen jälkeen 7 pipopäistä vastaantulijaa ja lopuksi vielä parrakas mies. Olisin ollut lenkillä varmaan vielä ensi viikolla.


Muut kehonkoostumusvaa'an tulokset:
- rasva-% 51,2
- luustolihas-% 21,7
- viskeraalisen rasvan arvo 8

Viikon totaalinen liikkumattomuus taisi näkyä tuloksissa heti. Tosin täysin tarkkojahan nuo arvot eivät koskaan ole.

Tauti alkaa onneksi jo näyttää heikkenemisen merkkejä, joten luulisi viimeistään ensi viikon alkupuolella pääsevän jatkamaan liikkumista.

21.3.2013

Huomio kaikki bloggaavat liikkujat!

Tänään tuli Buzzador-kampanjakutsu Maxim urheiluravinnesarjan testaajaksi. Jos siis kirjoitat blogia, etkä vielä ole buzzador, niin nyt olisi hyvä hetki liittyä. Ehkä sinäkin saat kutsun testaamaan Maxim-tuotteita.

"Maxim on laadukas ja alkuperäinen urheiluravinnesarja kaikille, jotka haluavat varmistaa maksimaalisen onnistuneen liikuntasuorituksen. Uudistuneesta Maxim-tuoteperheestä löydät tuotteet suorituksen jokaiseen vaiheeseen tankkauksesta palautumiseen." 

Buzzadoriksi voit liittyä esimerkiksi täältä. (Jos liityt linkin kautta, niin minäkin saan pisteitä liittymisestäsi.)

Viime aikoina on ollut monta erilaista blogikampanjaa, ja niitä on käsittääkseni koko ajan tulossa lisääkin. Jos siis olet kiinnostunut testaamaan tuotteita ja kertomaan niistä mielipiteitäsi, niin tervetuloa mukaan Buzzadorien kasvavaan joukkoon.

20.3.2013

Samaa edelleen

Sairastelua vaan...

Edelleen puolet perheestä kipeänä. Toisella puoliskolla ei onneksi ainakaan vielä ole merkkejä oireista, joten voi olla, että välttyvät tältä taudilta.

Olo on edelleen heikko mutta jo ihan vähän parempi kuin eilen, joten parempaan päin taidetaan olla menossa. Lapset ovat taas hyppineet seinille, joten huomenna taitaa olla pakko käydä ainakin hetken ajan pihalla.

19.3.2013

Voimat poissa

Inhottava tauti tällä kertaa, kun on vienyt kaikki voimat. Ei jaksaisi tehdä mitään mutta siitäkin huolimatta on vaan tehtävä pakolliset jutut. Onneksi lapset eivät mene pilalle, vaikka muutamana päivänä syövätkin hieman normaalia epäterveellisemmin.

Kuopuskin on nyt räkäinen, joten tauti taisi tulla hänellekin. Saa nähdä, iskeekö esikoiseen ja mieheen vai säästyykö edes joku perheessä.

18.3.2013

Sairastelua...

Lämpöä, räkää, kurkkuvaivaa, särkyä, kolotusta, seinille kiipeäviä riehuvia kiljukauloja, joita lapsiksikin kuulemma nimitetään...siinä tämän päivän saldo.

Oma olo sen verran hutera, ettemme ole koko päivänä käyneet ulkona, ja sen kyllä huomaa. Miten lapsille tuleekin sellainen riehumisvaihde päälle, kun eivät pääse ulos? Sitten juostaan pitkin kämppää, kiljutaan kilpaa, pompitaan sohvalla jne vaikka kuinka kieltäisi. Huoh!

17.3.2013

Ei voi olla totta!

Eilen pääsin vihdoin taas liikkumaan kunnolla ja päivän aikana tulikin tanssittua matolla reilu tunnin pätkä ja sitten vielä käveltyä noin 4 km. Keskisyke tanssissa oli 150 ja kävellessä 135, joten ihan reippaalla tahdilla mentiin.

Illalla sitten kurkku oli karhean tuntuinen ja yöllä heräsinkin yskimiseen. Nyt sitten vähän lämpöä ja kurkku kuin hiomapaperia olisi niellyt. En oikeasti jaksaisi sairastaa taas!

Tiistaina olisi punasolumassatutkimus, mutta pitänee perua se, kun jokin typerä tauti taas iski. Kuinka monta eri nuhatautia nyt on oikein liikenteessä?

Miten voikaan ärsyttää ja ahdistaa liikumattomuus näin paljon, vaikka ennen ei tullut liikuttua edes joka kuukausi mitään "ylimääräistä" eli kauppareissuja yms enempää? Hyvä muutos kylläkin.

15.3.2013

Buzzador-kampanja: Omega-3 pikkukalat

Buzzador-kampanjapaketissa tuli kaksi omega-3 pikkukalapakkausta, joista toinen on nyt jo syöty kokonaan ja toisestakin on vain vähän jäljellä. Nopeastihan nuo nelihenkisessä perheessä kuluvat, vaikka kuopus ei niitä suostukaan syömään.

Suosituksen mukaan pikkukaloja tulisi syödä 2 kappaletta päivittäin, joten tuo 90 kpl (45 kpl/paketti) riittää kolmelle hengelle noin kahdeksi viikoksi. Nopeasti siis loppuvat. Lisäksi kahdesta kalasta tulee vain 10 µg D-vitamiinia, mikä on huomattavasti vähemmän kuin yleensä syön. Normaalisti siis syön D-vitamiinia 25 µg päivittäin.

Mielestäni limaiseen koostumukseen tottuu mutta kalalle ne minusta edelleen maistuvat. Esikoista ei tunnu häiritsevän, sillä hän on heti käsi ojossa, kun pikkukalaa hänelle tarjotaan. Kuopus ei niitä kyllä edelleenkään suostu syömään vaan samantien sylkäisee ulos, jos sellaisen hänen suuhunsa saa sujautettua. Mies syö sen enempää kommentoimatta.

Tässä vielä kuvia:




Lisätietoa tuotteesta: www.moller.fi

Viikkopunnitus

Tämän viikon uhkana oli puhelimenkäyttökielto päivän ajaksi. Aamulla vaa'alle noustessani olin jo ihan varma, että tällä viikolla paino olisi noussut. On ollut tutkimuskäyntejä eikä niiden vuoksi ole voinut pahemmin harrastaa liikuntaa. Lisäksi äitini on ollut kylässä, joten syömisetkin ovat olleet välillä vähemmän terveellisiä.

Aamulla sitten nousin vaakaan, ja itsekin yllätyin: 115,0 kg! Se tarkoittaa, että viikon aikana on lähtenyt 300 grammaa. Uhka on siis jälleen vältetty.

Muut kehonkoostumusvaa'an tulokset:
- rasva-% 50,6
- luustolihas-% 22,1
- viskeraalisen rasvan arvo 8

Tänään onkin sitten liikuttu. Ensin kävelyä noin 3,5 km päivällä. Sitten puolisen tuntia tanssimatolla ja kohta jälleen noin 3,5 km kävelyä kahdessa erässä, kun saatan äitini bussipysäkille.

14.3.2013

Buzzador-kampanja: Valion Onni puurot

Pääsimme mukaan koko perheen voimin Buzzador-kampanjaan maistelemaan Valion Onni puuroja, ja nyt kerronkin teille kokemuksiamme.

Lapset ovat nyt saaneet maistella useita kertoja Onni puuroja kaikissa viidessä maussa: neljän viljan puuroa, viljaisaa puolukkapuuroa, omena-kaurapuuroa, vadelma-mustikkapuuroa ja vadelma-kaurapuuroa

Neljän viljan puurosta esikoinen ei oikein pitänyt mutta kuopus söi hyvällä ruokahalulla. Esikoinen on yleensäkin hieman nirsompi puurojen suhteen, joten tämä ei tullut yllätyksenä. Esikoinen piti omena-kaurapuurosta, vadelma-kaurapuurosta sekä viljaisasta puolukkapuurosta. Vadelma-mustikkapuurokaan ei hänelle tuntunut kovin hyvin maistuvan vaikka sitäkin kyllä vähän söi.

Kuopus taasen söi hyvällä ruokahalulla ja ahnaasti kaikkia muita makuja paitsi viljaisaa puolukkapuuroa. Onneksi tuo puolukkapuuro tuntui olevan esikoisen suosikki. Kuopuksen suosikki oli ehdottomasti vadelma-mustikkapuuro.

Tässä vielä pieni kuvakollaasi maisteluista:

Ja tässä pari kuvaa itse puuroista (havahduin kuvaamaan turhan myöhäisessä vaiheessa niitä, kun keskityin maistelemisen kuvaamiseen):



Koostumukseltaan puurot ovat aika hienojakoisia, mikä on ihan ymmärrettävää, koska ne käyvät lapsille jo 5 kk iästä alkaen. Omena-kaurapuuro on jo hieman tuhdimpaa, ja se onkin vasta 8 kk iästä alkaen. Hieman "vauvamaisesta" koostumuksesta huolimatta nuo isommatkin lapset söivät puuro ihan vastaavasti kuin yleensäkin puuroja syövät -kuopus hyvin ja esikoinen hieman vähemmän hyvin.

Itsekin maistoin kaikkia puuroja, ja maut olivat miellyttäviä. Ei turhan voimakkaita mutta eivät kuitenkaan mauttomiakaan (kuten vauvanruoista voisi joskus kuvitella).

Huono puoli ainakin isompien lasten kanssa on ehdottomasti pakkauksen koko. Yksi pakkaus ei riitä vaan niitä tarvitaan vähintään kaksi yhdelle lapselle, jotta nälkä lähtisi.


Lisätietoa: www.valio.fi/onni

Sokerirasitus...

Tänään oli vuorossa sokerirasitus ja samalla lisää autonomisen hermoston tutkimuksia. Tarkempaa testin suorittamiseen liittyvää tietoa löytyy aikaisemmasta tekstistäni ja samalla tavalla se tehtiin nytkin.

Edelleen verenpaineeni ovat matalat ja valtimopaineeni alle 20-vuotiaiden tasoa. Aika hyvin lähes kolmekymppiseltä, eikös? Muut tulokset tulevatkin sitten jossain vaiheessa kotiin.

Liikuntaa ei tullut taaskaan kuin kauppareissun verran (2 km) kävelyä. Onneksi nyt voi taas muutamana päivänä liikkua, miten huvittaa, kun testit ovat lähes ohitse. Punasolumassan tutkimushan on vielä edessä mutta vasta ensi viikon tiistaina.

13.3.2013

Testejä testejä

Tänään oli tosiaan autonomisen hermoston testi, jossa onneksi en nukahtanut. Etukäteen kyllä hieman jännitin, nukahdanko, sillä viime yö meni hyvin levottomissa merkeissä. Kuopus heräili useita kertoja tai ei oikeastaan edes heräillyt vaan kitisi unissaan. Sitten vielä itse heräilin ja aamulla olikin ihan järjetön päänsärky.

Huomenna onkin vuorossa sokerirasitus, josta voi jälleen lukea lisää ensimmäiseen testiin mennessä ollessani kirjoittamastani tekstistä.

Paasto on jo alkanut ja kohta olisi tarkoitus mennä nukkumaan. Huonosti nukutun yön jäljiltä uskoisin nukahtamisen sujuvan suhteellisen helposti.

12.3.2013

Huomenna autonomisen hermoston tutkimus

Huomenna olisi sitten vuorossa autonomisen hermoston tutkimus, jossa pääasiassa maataan sängyllä. Lisätietoa tutkimuksesta voi lukea aikaisemmasta tekstistäni, jonka kirjoitin ennen ensimmäistä autonomisen hermoston tutkimustani.

Tekstissä aluksi mainittava punasolumassan tutkimus on tulossa ensi viikolla.

Tänään kävin ostamassa multaa ja laitoin jo tomaatin ja kurkun siemeniä itämään. Tomaattia on nyt kolmea eri laatua ja saakin nähdä, mitkä ovat parhaimpia. On minitomaattia, toista pienikokoista tomaattia sekä normaalia tomaattia. Kurkusta valitsin parvekekurkun, joka ehkä saattaisi ehtiä kasvaakin puutarhassa ilman kasvihuonetta.

Liikuntaa tuli vain 2-3 km kävelyä kauppareissujen muodossa. Tosin nuo tutkimukset rajoittavat kunnon hikiliikunnat pois suunnitelmista.

11.3.2013

Polkupyöräkuntotesti tehty

Tutkimuksen alussa 3 kk sitten ja nyt siis tehtiin polkupyöräergometritutkimus. Tuloksia sain tänään jo sen verran, että sain kuulla olevani yksi suurimman eron saavuttaneista tutkittavista. Syke-erot tutkimuksen aikana olivat jopa yli 20 yksikköä, hengitys oli huomattavasti rauhallisempaa ja hapenottokyky parempaa kuin ensimmäisessä tutkimuksessa.

Itse kuntoluokka ei ole paljoa muuttunut; alussa 1,0 ja nyt 1,2. Tähän kuitenkin suuri massa vaikuttaa paljon.

InBodyssa lihasmassa edelleen pysynyt samalla tasolla ja rasvaprosentti laskenut. Paino oli (aamupalan jne jälkeen) 115,6 kg, joten tämän tutkimusjakson (3 kk) aikana on lähtenyt 5,2 kg.

Nyt on sitten taas pari vuorokautta Firstbeat Bodyguard mittaamassa ja keskiviikkona onkin vuorossa autonomisen hermoston tutkimus vastaavasti kuin alussakin. Samat testit siis toistuvat alussa ja lopussa. Itse tutkimus toki jatkuu vielä vuosien ajan, mutta näiden loppututkimusten jälkeen kaikkein aktiivisin tutkimusjakso päättyy ja jatkossa onkin vuorokausi-ekg:n, painon yms mittauksia.

Liikunnasta onkin nyt tämän viikon verran paussia, koska tutkimukset vaativat sitä. Tai no viikonloppuna taitaa voida jo liikkua aktiivisemmin. Toki normaali kävely jne on sallittua mutta varsinaista hikiliikuntaa ja suuria rasituksia tulisi välttää.

10.3.2013

Kiirettä ja tutkimusta

Eilen en ehtinyt päivittää, kun olin ystäväni luona yömyöhäiseen. Ihana rentoutumisilta kyllä!

Liikuntaa tuli eilen viikkosiivouksen ja noin 4 km kävelyn verran. Tänään myöskin kävelyä ja matkaa kertyi noin 3,5 km. Muuta liikuntaa en tänään saanut harrastaakaan, koska huomenna on tutkimukseen liittyvä polkupyöräkuntotesti.

Lisätietoa testistä voi lukea aikaisemmasta kirjoituksestani, kun menin siihen tutkimuksen aluksi. Erona on vain se, että tällä kertaa se tehdään 12-kanavaisella EKG:llä edellisessä testissä tulleiden lisälyöntien vuoksi.

Mielenkiintoista nähdä, onko kunto noussut tutkimuksen aikana ollenkaan.

8.3.2013

Buzzador-kampanja: Valio Onni

Kuten aikaisemmin jo kerroinkin, niin pääsimme mukaan Buzzador-kampanjaan testaamaan Valion Onni-tuotteita.

Onni-tuotteet ovat ravintosisällöltään erityisesti suunniteltu tukemaan pikkulasten kasvua ja kehitystä. Niiden valmistuksessa käytetään vähemmän käsiteltyä tuoretta suomalaista maitoa ja ne ovat heti käyttövalmiita. Vain lämmitys vesihauteessa tai mikronkestävässä astiassa mikrossa ja ateria on valmis.

Onni-tuotteet on suunniteltu yhdessä lastenlääkäreiden kanssa ja niitä voi nauttia jo 4-8 kuukauden iästä alkaen.

Lisätietoa: www.valio.fi/onni

Tänään kävin ostamassa kampanjasta tulleella lahjakortilla kasan Onni-puuroja. Vellit päätin jättää kauppaan, sillä lapset eivät ole enää aikoihin vellejä syöneet, enkä usko niiden enää uppoavan. Puuroista meillä yleensä tykätään.

Ostin kaikkia viittä eri makua; 3 prk neljän viljan puuroa, 3 prk viljaisaa puolukkapuuroa, 4 prk omena-kaurapuuroa, 4 prk vadelma-mustikkapuuroa ja 4 prk vadelma-kaurapuuroa.

Iltapalalla testiin pääsi neljän viljan puuro, joka maistui kuopukselle todella hyvin. Esikoinen ei puurosta oikein välittänyt (tai sitten ei vaan ollut kovin nälkäinen). Tosin kuopus on aina syönyt puuroja paremmalla ruokahalulla kuin esikoinen.

Kumpikaan lapsista ei puuroa pois sylkenyt, joten maku taisi miellyttää edes jossain määrin. Itsekin sitä maistoin lusikan kärjellä, ja pitää todeta, että hyvää se oli. Jotain kertonee se, että yksi purkillinen ei kuopukselle riittänyt, vaan hän söi loput esikoisenkin purkillisesta.

Viikkopunnitus -toteutuuko uhka?

Viime viikonvaihteen herkuttelusta ja menkkaturvotuksesta huolimatta paino oli tänä aamuna 115,3 kg. Vaivaiset 100 grammaa pienempi kuin viime viikolla mutta pienempi kuitenkin, joten uhka ei toteudu. Saan siis edelleen shoppailla huolettomasti kauppakeskuksissa. Uhkanahan oli tällä kertaa kuukauden kauppakeskuskielto.

Kehonkoostumusvaaka näytti painon lisäksi tällaisia tuloksia:
- rasva-% 50,5
- luustolihas-% 22,2
- viskeraalisen rasvan arvo 8

Keskimääräisesti suunta siis vaikuttaisi olevan oikea noidenkin arvojen suhteen vaikka tällä viikolla tulokset olivatkin "huonommat" kuin viime viikolla. Vaakahan ei ole mitenkään absoluuttisen tarkka, joten pienet heilahdukset suuntaan jos toiseenkin, ovat ihan normaaleja.

Otin jälleen mittojakin tänään, ja ne ovat luettavissa omalla sivullaan. Pientä muutosta oli tullut joissakin mitoissa mutta ei mitään päätä huimaavaa. Tosin tuo rinnan päältä otettu mitta hieman ihmetyttää, koska viimeksi se oli pienentynyt kovasti ja nyt jälleen kasvanut. Kyseessä todennäköisesti ihan puhdas mittausvirhe edellisellä kerralla.

Liikuntaa tuli tänään noin 2 km kävelyn verran. Aikaa meni paljon normaalia enemmän, sillä keli oli aivan järkyttävän liukas. Ylämäkeä rattaita ylös puskiessa meinasi koko ajan jalka liukua pari askelta taaksepäin yhtä askelta ottaessa. Toivottavasti tuo päivällä alkanut lumisade veisi ainakin suurimman liukkauden pois kaduilta. Vai pitäisikö ihan pokkana mennä autojen joukkoon kävelemään, kun autoteillä ei enää jäitä näkynyt?

7.3.2013

Ulkoilua

Tänään olin ajatellut meneväni pikkupunttikselle mutta en vaan yksinkertaisesti jaksanut. Miehellä meni töissä pitkään ja syömisen jälkeen sitten olikin jo sen verran myöhä, että piti laittaa kuopus unille.

Onneksi sentään tuli tunnin verran ulkoilua lasten kanssa, joten ihan harakoille ei tämäkään päivä mennyt. Vielä aion tehdä vähän lihaskuntoliikkeitä jumppakuminauhan kanssa ja voisihan noita käsipainojakin hyödyntää. Kunhan vaan tuo kuopus tuosta suostuisi nukahtamaan..

Nukutan siis kuopuksen siten, että itse istun kirjoittelemassa tänne/surffaamassa netissä ja poika on pinnasängyssään tuossa vieressä. Hän näkee sivuprofiilini mutta ei saa minkäänlaista huomiota, ja yleensä nukahtaakin ihan hetkessä. Tänään hän vaan sattui nukkumaan päikkärit hieman myöhässä ja normaalia pidempään, joten nukahtaminen näyttää vievän aikansa. Eiköhän hän pian tuosta vaivu nukkumatin maille.

Syömiset menivät tänään suhteellisen hyvin, joten voi olla, että punnituksessa ollaan ihan siinä rajoilla, lankeaako rangaistus vai ei.

6.3.2013

Tanssia

Liikuntaa tuli tänään tanssimatolla pomppiessa hieman yli tunnin verran. Voin kertoa, että tuli lämmin. Keskisyke oli 137 ja kesto tosiaan lähes 1 h 10 min.

Ruokailutkin menivät hyvin, joten ehkäpä uhka on vielä vältettävissä.

Jälleen voi todeta, että niinä päivinä, kun liikunnan osuus on riittävä, ovat syömisetkin kunnossa. Nyt vaan on ollut jotenkin pientä epäaktiivisuutta liikkumisessa, kun on ollut kaikenlaista puuhaa, motivaatiopulaa ja liukasta/lumista säätä.

5.3.2013

Kävelyä ja ulkoilua

Noin 5 km kävelyä ja tunnin verran lasten kanssa ulkoilua on tämän päivän liikuntasaalis. Ulkoilun aikana toki hetkittäin seisoskelua mutta pääasiassa jonkinlaista liikettä joko kävellen, pulkkaa vetäen tai lunta lapioiden.

Saisivat jäät lähteä ja lumi väistyä, niin tulisi mukavammat kävelykelit. Nyt on niin liukasta, ettei reippaasti uskalla kävellä, joten sykkeet pysyvät suhteellisen matalana. Oli keskisyke toki siellä 125 paikkeilla mutta oikein reippaassa kävelyssä mäkiä ylös ja alas (kuten mun matkat lähes aina on) saa keskisykkeen helposti sinne 135 paikkeille.

Viikonloppuna tuli leffassa herkuteltua sen verran reippaasti, että saa nähdä napsahtaako ensimmäisen kerran rangaistus päälle viikkopunnituksessa. Muutenkin syömiset taas vähän ontuvat, joten olisi ryhtiliikkeen aika. Jälleen voi todeta, että kun liikunta vähenee, niin syömisetkin huononevat.

4.3.2013

Huono päivä!

Ei paljoa muuta kommentoitavaa. Jokainen varmaan tietää ne päivät, kun kaikki tuntuu menevän päin mäntyä sadan kilometrin tuntinopeudella?

Piristystä tuli kuitenkin, kun luin saamiani kommentteja, ja sain tietää voittaneeni Iriksen arvonnassa. Pelasti päivääni sen, mitä se nyt pelastettavissa oli.

Buzzador-kampanja: Omega-3 Pikkukalat

Kerroinkin jo aikaisemmin, että pääsin Buzzadorina mukaan testaamaan Möllerin Omega-3 Pikkukaloja, jotka sisältävät elintärkeitä omega-3-rasvahappoja (DHA+EPA) ja D3-vitamiinia, eikä niissä ole säilöntäaineita tai keinotekoisia väri- tai makeutusaineita. Makeutus on hoidettu ksylitolilla ja sorbitolilla.


Sain viimein pikkukalapakettini postista. Lappu paketista tuli jo viime viikon alkupuolella, mutta nuo kaksi termiittiä saivat sen käsiinsä ja se löytyi vasta viikonloppuna. Kävin kyllä välissä jo pakettiani postista kyselemässä, jos olisivat löytäneet sitä ilman lappua, mutta ei onnistanut.

Maistoimme pikkukaloja jo koko perheen voimin. Tai no kuopus vain sylki kalaansa koko ajan lattialle, joten hän ei siitä tainnut tykätä. Uskoisin, että ongelmana oli enemmänkin hieman limaisen liukas koostumus kuin itse maku.

Esikoinen söi pikkukalansa kuin minkä tahansa muunkin suupalan. Ei suurempia ilmeitä suuntaan tai toiseen.

Omasta mielestäni pikkukalan koostumus oli hieman iljettävä eikä makukaan ihan kauhean hedelmäinen ollut vaan mulla jäi jotenkin kalamainen maku suuhun. Tosin voi johtua ihan siitä tiedosta, että kyseessä on kalaöljytuote. En silti sanoisi sen olevan pahanmakuinen, jotenkin vaan odotin enemmän sellaista voimakasta hedelmän makua.

Mies kommentoi, että ihan ok tuote. Sen suurempaa analyysiä hän ei antanut.

Pikkukalat ovat sellaisissa "läpipainofolioissa", joissa suurin osa vaikka perus särkylääkkeistä on, jos ne on yksittäispakattu. Kalat ovat kuitenkin sen verran pehmeitä, että yhden sain hajalle, kun sitä painoin pakkauksesta irti. Loput otinkin sitten rikkomalla folion kynnellä ja kuorimalla sen kalan ympäriltä pois.

Saattaahan tuo pakkaus olla suunniteltu toisella tavalla avattavaksi, mutta blondi ei vaan ymmärrä. Sain ne kalat kuitenkin pois paketistaan, joten nou hätä.

Lisätietoa tuotteesta voi lukea valmistajan sivuilta: www.moller.fi

3.3.2013

Huh huh!

Tänään ei tullut varsinaista liikuntaa yhtään mutta lihaksissa tuntuu silti. Vaihdoimme ystäväni kanssa olohuoneen kalusteiden järjestyksen täysin uusiksi kolmen vaippapepun pyöriessä jaloissa "auttamassa".

Tarkoitus oli lähteä puistoon vajaan neljän kilometrin päähän mutta eipä täältä minnekään päässyt, kun lunta oli about 30 cm eikä auraa tapansa mukaan näkynyt kuin vasta illalla. Toisaalta hyväkin, ettei tullut lähdettyä, niin olkkari sai uuden lookin.

Noin viikko tutkimuksen loppumittausten alkuun. 11.3. olisi tarkoitus käydä taas polkupyöräergometrissa näyttämässä surkea kuntonsa.

Leffassa jälleen

Tänään aloitin päiväni puolen tunnin tanssimattopomppimisella. Siitä sitten suihkun kautta ystävän kanssa shoppailemaan.

Illalla sitten vielä menimme leffaan. Oli kyllä niin floppi leffa, etten viitsi edes nimeä mainita. Parin tunnin aikana tuli monen monta kertaa mieleen, että koska alkaa tapahtua tai vaihtoehtoisesti koska leffa oikein loppuu.

Shoppailu onneksi onnistui ja löysin eteiseen sopivan valaisimen. Laitoin sen jo paikalleenkin ja ihanaa, kun nyt ei sitten tarvitse kolautella kättään lamppuun takkia pukiessa. Älkää kysykö, miten siinä aina onnistuin, se kaiketi vaatii suurta harjoittelua (tai huonoa muistia).

1.3.2013

10 kiloa!

Tajusin äsken, että nyt on siis ihan pahimmasta painosta (juuri ennen blogiprojektin aloittamista eli heinäkuusta 2012) tippunut jo 10 kiloa. Mahtavaa!

Blogin kirjoittamisen alusta tuohon kymmeneen kiloon on vielä matkaa mutta oli pakko hehkuttaa tuota koko laihtumisen tulosta. Pienestä ihminen voi tulla iloiseksi.

Punnituspäivä

Tänään oli siis jälleen viikkopunnituksen vuoro. Uhkarangaistuksena oli aikainen nukkumaanmeno yhtenä iltana.

Kehonkoostumusvaaka näytti seuraavaa:
- paino 115,4 kg
- rasva-% 50,2
- luustolihas-% 22,3
- viskeraalisen rasvan arvo 8

Sori vaan Possu, ei napsahtanut rangaistus tänäänkään.

Liikuntaa ei tälle päivälle tullut sillä en lähtenyt suunnitelmista huolimatta tarpomaan tuonne jäisille kaduille. Olisi ikävä vammauttaa itsensä turhan tähden.