8.3.2013

Viikkopunnitus -toteutuuko uhka?

Viime viikonvaihteen herkuttelusta ja menkkaturvotuksesta huolimatta paino oli tänä aamuna 115,3 kg. Vaivaiset 100 grammaa pienempi kuin viime viikolla mutta pienempi kuitenkin, joten uhka ei toteudu. Saan siis edelleen shoppailla huolettomasti kauppakeskuksissa. Uhkanahan oli tällä kertaa kuukauden kauppakeskuskielto.

Kehonkoostumusvaaka näytti painon lisäksi tällaisia tuloksia:
- rasva-% 50,5
- luustolihas-% 22,2
- viskeraalisen rasvan arvo 8

Keskimääräisesti suunta siis vaikuttaisi olevan oikea noidenkin arvojen suhteen vaikka tällä viikolla tulokset olivatkin "huonommat" kuin viime viikolla. Vaakahan ei ole mitenkään absoluuttisen tarkka, joten pienet heilahdukset suuntaan jos toiseenkin, ovat ihan normaaleja.

Otin jälleen mittojakin tänään, ja ne ovat luettavissa omalla sivullaan. Pientä muutosta oli tullut joissakin mitoissa mutta ei mitään päätä huimaavaa. Tosin tuo rinnan päältä otettu mitta hieman ihmetyttää, koska viimeksi se oli pienentynyt kovasti ja nyt jälleen kasvanut. Kyseessä todennäköisesti ihan puhdas mittausvirhe edellisellä kerralla.

Liikuntaa tuli tänään noin 2 km kävelyn verran. Aikaa meni paljon normaalia enemmän, sillä keli oli aivan järkyttävän liukas. Ylämäkeä rattaita ylös puskiessa meinasi koko ajan jalka liukua pari askelta taaksepäin yhtä askelta ottaessa. Toivottavasti tuo päivällä alkanut lumisade veisi ainakin suurimman liukkauden pois kaduilta. Vai pitäisikö ihan pokkana mennä autojen joukkoon kävelemään, kun autoteillä ei enää jäitä näkynyt?

3 kommenttia:

  1. Harmi ;P No ehkä seuraava uhka toteutuu ;D

    VastaaPoista
  2. Hyvä juttu ettei uhka ole toteutunut ;)

    Vois vaan nuo lumet sulaa kokonaan pois, että pääsisi sitten tosissaan kävelemään tuonne ulos ilman lipsumisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Vihaan liukasta keliä!

      En ole talvi-ihminen juuri liukkauden vuoksi. Niin ja kylmyyden. :D

      Poista