20.8.2012

Hyötyliikuntaa ja kiinalaista ruokaa

Viikonlopun mässäilyjä olen nyt ainakin yrittänyt osittain edes sulattaa tänään hyötyliikkumalla. Ensin lähikauppaan kävellen. Sitten sieltä kauppakeskukseen bussilla, kun 10 km matkaa en ainakaan vielä jaksa kävellen mennä. Kauppakeskuksessa pyörimistä muutama tunti ja sitten taas bussilla kotiin. Tosin jäin bussista pois kauemmalla pysäkillä ja kävelin noin kilometrin matkan kotiin.

Kauppakeskuksessa kyllä kävimme koko perheen voimin kiinalaisessa ravintolassa syömässä, kun miehellä kerrankin oli arkivapaa. Onneksi kiinalainen ruoka ei taida ainakaan sieltä ihan pahimmasta päästä olla, jos ravintolaruokia vertailee. Paljon kasviksia, lihaa ja vähän riisiä löytyi mun lautaselta. Sorruin kyllä kahteen friteerattuun kananpalaan.

Oli mukava pitkästä aikaa syödä ulkona. Viime kerrasta taitaa olla jo puolisen vuotta.

Vaa'alle en ole edelleenkään uskaltautunut. Jospa sitten perjantaina?

2 kommenttia:

  1. Pienet liikunnalliset teot arjessa, kuten tuo bussista aikaisemmalla pysäkillä jääminen ovat hyvä asia :) Eläkä nyt murehdi tuosta syömisestä, seuraavana päivänä sitten taas tsemppaat! Näin täytyisi minun itsenikin tehdä.......

    VastaaPoista
  2. Mielihaluja vastaan taistelu on vaikeaa mutta kai se joskus helpottuu? Tänään onneksi ollut parempi päivä, ei ainakaan vielä yhtään herkkua.

    VastaaPoista