"Miksi laihduttaa?" on kysymys, jonka olen kuullut muutaman kerran. Usein itsekin jonkin verran ylipainoisilta henkilöiltä.
Miksi siis laihduttaa?
Minä ainakin haluan laihtua, jotta voisin paremmin, jaksaisin enemmän ja olisin terveempi. Yritän kovasti miettiä, kuinka paljon paremmin jaksaisin puuhailla lasteni kanssa hoikempana. Kuinka polveni ei välttämättä olisi näin huonossa jamassa koko aikaa. Kuinka riski kakkostyypin diabetekseen pienenisi. Kuinka normaali liikkuminen ei hengästyttäisi tai tuntuisi muuten ikävältä. Kuinka kaupasta löytyisi paljon helpommin kivoja vaatteita.
Onhan noita syitä vaikka kuinka. Voisikin siis kysyä, miksi ei laihduttaisi, jos ylipainoa löytyy. Helppoa se ei toki ole. Sen olen itsekin jo kokenut, vaikka urakkani on vasta ihan alkumetreillä.
komppaan kyllä, syitä on monia. terveys, jaksaminen... helpompi lakata varpaankynnbet kun ei ole vatsa tiellä... vaateostoksista selviäisi niin paljon helpommin jos olisi normaalin mitoissa. itselleni se on tärkeimpiä syitä koska kaunnista vaatteista pidän ja monet omat kivat vaatteet jäi pieniksi kun lihoin. lisäksi tajusin että suurena korkokenkien ystävänä eipä niitä ollutkaan enää kiva pitää kun oli 90kg mittarissa. ajattelin että se johtuu iästä mutta sitten tajusin ettei ketkään "läskit" åidä korkkareita ja johtuu siis varmasti siitä että niin kova paino päkiöille on vaan liikaa. haluan taas pitää korkkareita...
VastaaPoistaanyway tarkoitus oli sanoa että tsemppiä koitokseen. pienet elämäntapamuutokset auttaa mutta haasteellista se on.
Uskon, ettei korkkarit ole kovin mukavat ylipainoisena. Itse en niitä voi muutenkaan tuon polven vuoksi käyttää enkä ole tarpeelliseksi muutenkaan kokenut, kun pituutta löytyy muutenkin riittävästi (jopa turhankin paljon).
VastaaPoistaTsemppiä sinullekin, jos olet vielä projektisi keskellä. :)