Aikaongelmia

Aikaisempaan tekstiin tullut kommentti sai minut jälleen pohdiskelemaan enemmän ajankäyttöäni. Eikö liikkumiseen todella ole aikaa vai onko ajanpuute vain tekosyy olla liikkumatta?

Lapseni ovat hieman yli 2-vuotias uhmaikäinen ja juuri vuoden täyttänyt tarmokas taapero. Heidän kanssaan päivät tuntuvat vaan hurahtavan ohitse ennen kuin huomaakaan. Aamutouhujen jälkeen syöminen, sitten mahdollisesti hetken ulkoilu tai kaupassakäynti tai vaan kotona puuhailua, päiväuniaika (yleensä esikoinen nukahtaa sen verran myöhemmin että kuopus jo herääkin), jälleen syömiset ja puuhailua sisällä tai ulkona. Päivällisaikaan mies tulee töistä ja ottaa päävastuun esikoisen iltapuuhista ja minä jatkan kuopuksen kanssa.

Usein mies on kuitenkin sen verran väsynyt työpäivän jälkeen, että en oikein viitsisi häntä jättää yksin lasten kanssa lähteäkseni liikkumaan. Siinä kyllä olisi mahdollinen rako liikkumiseen. Pitää koittaa keskustella miehen kanssa, jos ainakin muutaman kerran viikossa ottaisin omaa aikaa tuossa kohtaa.

Usein lapset ovat kyllä imeneet kaiken energian sisältäni jo päivän aikana ja miehen tultua töistä haluan vain heittäytyä pitkäkseni sohvalle löhöämään. Mahtaisikohan energiatasoni nousta liikkumisen ja kevenemisen myötä vai onko siitä turha edes haaveilla?

Mieleen usein juolahtaa entinen naapurini, joka on todella hoikka nainen. Hän kertoi, kuinka herää normaalisti kuuden aikoihin ja joogaa tunnin verran ennen muita aamutoimia. Sitten pyöräilee pitkän matkan töihin ja työpäivän jälkeen taas takaisin. Silti vielä illalla saattaa käydä 5-10 km juoksulenkillä siten, että lapsi on juoksurattaissa mukana. Minä vain ihmettelen, mistä hän repii energian kaikkeen tuohon?! Ei voi kuin hattua nostaa.

Onko minut siis tuomittu laiskuudessani ikuiseen läskiyteen? Keksinkö aina vaan toistaan parempia tekosyitä olla liikkumatta vai voinko oikeasti muuttaa arkirutiinini sisältämään enemmän liikuntaa ja ehkä jopa oppia nauttimaan siitä?

Tykkään kyllä tanssimisesta (paritanssia tms sääntöjä sisältävää tanssia eli ei biletanssia), joten jonkinlainen tanssiharrastus voisi olla niin mun juttu mutta siitä en tällä hetkellä edes haaveile suoraan sanottuna jo taloudellisistakaan syistä. Tanssimatto on tällä hetkellä mun tapani tanssia ja pidän siitä kyllä. Yksin lasten kanssa en vaan kykene sillä tanssimaan, koska pelkään lasten juoksevan jalkoihini ja joko kaatavan minut tai loukkaavan itsensä, jos astun päälle tms. Myöskään lasten mentyä nukkumaan sitä ei voi harkita, koska peli on kuopuksen pinnasängyn vieressä eivätkä naapuritkaan taitaisi tykätä töminästä iltakymmenen aikaan.

Kävely on myöskin ihan mukavaa, jos saa kävelyseuraa. Yksinään lenkkeily ei oikein kiinnosta eikä lenkille tule lähdettyä ilman toisen tietynlaista takamukselle potkimista.

Tokihan hyötyliikuntaa tulee jonkin verran pakostakin, koska ajokortittomana olen täysin omien jalkojen ja julkisten liikennevälineiden armoilla. Lähin bussipysäkki sijaitsee noin puolen kilometrin päässä, joten minne tahansa lähtiessä kävelyä tulee vähintäänkin sen kilometrin verran. Nykyisin kuitenkin kävelen usein kauemmalle pysäkille, jonne matkaa on tuplasti, ihan jo sen parempien yhteyksien vuoksi. Lisäksi saatan kävellä lähimpään keskustaan, jonne matkaa on hieman runsas 1,5 km.

En kuitenkaan osaa hyötyliikuntaa ajatella varsinaisena "liikuntana". Vaikea selittää. Tarkoitan, että sitä kaipaisi elämäänsä jotain liikkumista ihan liikkumisen vuoksi eli ei vain tapana kulkea paikasta A paikkaan B.

Olen myös miettinyt, miten lisätä liikkumista päiviin lasten hoitamisen lomaan. En vain ole oikein toimivia niksejä keksinyt (tai sitten olen onnistunut ne vaan tekosyiden varjolla selittämään sopimattomiksi itselleni). Lihasliikkeitä olen yrittänyt tehdä mutta lapset kiipeilevät päälleni. Jalkalihaksia olen kyllä tehnytkin heiluttamalla lasta ylös alas jalkojeni päällä itse istuessani pöydän tai sohvan päällä. Käsilihaksetkin vahvistuvat osittain huomaamatta lapsia nostellessa.

Kommentissa tullut vinkki käyttää hiekkalaatikon reunaa steppilautana voisi toimiakin. Tosin aika vähän esikoinen pysyttelee yhdessä paikassa ulkoilun aikana vaan ulkoillessa lähinnä kuljen esikoisen perässä kuopus vaunuissa. Kuopus kun ei pahemmin pihalla vielä viihdy vaan haluaisi aina olla joko vaunuissa tai sylissä. Myöskin kommentissa tullutta vinkkiä askelkyykyistä en kuitenkaan voi edes harkita polveni vuoksi, ja muutenkin polveni rajaa jonkin verran "kotiliikuntajuttuja" pois. Esimerkiksi kyykyt ovat nou nou polven kannalta samoin kuin polven päällä istuminen/konttaaminen tms.

Vinkit ovat tervetulleita. Varmaan jotain ohjausta saan tutkimuksenkin puitteissa, mutta siihen menee vielä aikaa, koska vasta ensi kuun puolessa välissä selviää, pystynkö vielä siinäkään kuussa suorittamaan tutkimuksen alkutestejä.