Mä suorastaan vihaan tällaista keliä! Maa on paikoitellen jäässä eikä sitä huomaa ennen kuin meinaa jo olla pyrstöllään jään päällä. Kunnon lumi tai sitten täysin sula, kiitos. Liukkaat kelit voisi jättää välistä sekä syksyllä että keväällä.
Ulos ei paljoa tee mieli tuon liukkauden takia. Kävin silti nyt iltasella vajaan tunnin esikoisen kanssa ulkoilemassa, mikä kyllä muuten teki ihan hyvää. Tuo liukkaus vaan inhottaa, ketuttaa ja pelottaakin. En haluaisi teloa polveani liukastumalla. (Näin on käynyt monena monituisena liukastelukelinä.)
Tämän päivän syömiset ovat onneksi olleet jo paremmin kuosissa kuin viikonlopun aikana. Pienen palan kakkua kyllä söin tänäänkin, kun sitä vielä jääkaapissa on. Onneksi se pian loppuu ja mies on luvannut uhrautua syömään siitä ainakin suurimman osan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti