18.10.2012

Päivä 2: Allevo tehostartti jatkuu

 Päivän syömiset tähän mennessä:
- Aamupalaksi mansikka-mustikka smoothie
- Lounaaksi peruna-purjokeitto
- Välipalaksi exotic smoothie
- Päivälliseksi parsakaali-basilikakeitto couscousilla

Vielä iltapalaksi jäljellä suklaapirtelö eli samat syömiset kuin eilenkin.

Tänäänkään ei ole ollut nälkä. Ihme kyllä koska olin eilen ihan varma, että tänään varmasti vatsa murisee kun eilinenkin meni pienillä kaloreilla. Pitää olla tyytyväinen ja toivoa, että sama tahti jatkuu. Päätä on hieman juilinut tänään, mikä saattaa johtua kuurista tai sitten tästä ihanan sateisesta säästä. Ei ole kuitenkaan niin kovin särkenyt, että olisi lääkettä pitänyt ottaa.

Liikunnankin saralla olen saanut tänään aikaiseksi. Tanssimatolla pompin vartin verran ja lisäksi olen kävellyt tunnin verran vaunuja työnnellen sateesta huolimatta. Hyvä minä!

En kyllä yhtään muistanut lainaan saamaani sykemittaria virittää liikkumisen ajaksi paikalleen. Kyseessä on Polarin FT7 sykemittari ja asetuksissa se kyselee maksimisykettä, josta minulla ei ole harmainta aavistustakaan. Osaako kukaan teistä sanoa, mistä maksimisykkeen tietää ja mitä merkitystä sillä on? Pitänee kysellä mittarin omistajalta, jos ei muuten selviä.

Kävin muuten aamulla vaa'alla ja lukema oli 118,7 kg. Nesteet ovat kaiketi lähteneet liikkeelle kuurin myötä. Iloinen yllätys joka tapauksessa.

4 kommenttia:

  1. Mielestäni maksimisykkeen voi laskea jotenkin..kai netistä löytyisi googlettamalla apua :) Sitä kai käytetään mittaamaan miten tehokasta treeniä teit.. tietyillä sykkeillä liikkuessa sanotaan olevan enemmän apua rasvanpolttoon... :)

    Mukavasti meni päiväsi :) Ja olit ahkera liikkumaankin!

    VastaaPoista
  2. Kunto +:n sivuilta kopsattua:
    Näin voit laskea maksimisykkeesi
    Uusi laskutapa (naisille):
    Maksimisyke = 206 - (88 % iästä)
    Esimerkiksi 30-vuotiaalle naiselle uusi kaava antaa tuloksen: 206 - (0,88 x 30) = 206 - 24 = 182 lyöntiä/min

    Vanha laskutapa (ensisijaisesti miehille):
    Maksimisyke = 220 - ikä
    Esimerkiksi 30-vuotiaalle naiselle vanha kaava antaa tuloksen: 220 - 30 = 190 lyöntiä/min

    Tsemppiä jatkoon, hyvä alku. Mä kans edelleen ruodussa ja kohtalaisen helpolta tuntuu...

    VastaaPoista
  3. Ei kai tuollainen laskutapa voi mitenkään antaa oikeaa sykettä? Tai kai sekin on parempi kuin ei mitään. Luulisi ainakin peruskunnon vaikuttavan sykkeeseen paljon enemmän kuin iän.
    En silti osaa neuvoa parempaakaan tapaa. Minulta joskus kauan sitten mitattiin johonkin juttuun tuota siten, että ensin mitattiin leposykettä ja olikohan vielä sitä, että miten nopeasti palautuu suorituksen jälkeen lepoon. Niistä sitten laskettiin se jotenkin, mutten tiedä mitä.

    Olisihan tuo itselekin kiva tietää ja tahtoisin joskus kokeilla näitä sykemittareitakin ja harkita sitten oman ostoa.

    VastaaPoista
  4. Hankalaa tuo maksimisykkeen määrittäminen. Ei nuo laskurit voi paikkaansa kaikkien kohdalla pitää. Kaipa tuo joskus selviää.

    Kiitos tsempeistä. :)

    VastaaPoista