26.11.2012

Alaston totuus...

Blogimaailmassa tuntuu nyt olevan suosiossa meikittömien kuvien eli alastoman totuuden julkaiseminen.

Mulla ei ole tapana meikata, joten samanlaisia ne kuvat olisivat "alaston totuus"-postauksessa kuin muulloinkin. Jos nyt ei joitain hääkuvia tai muita hyvin erityisiä tilanteita oteta laskuihin. Tosin täällä en naamaani ole muutenkaan ainakaan toistaiseksi näyttänyt, joten eipä tuo lukijoille näy kuitenkaan.

Mulla meikkaamattomuus on ihan suoraan sanottuna laiskuutta. Aamu-unisena en voisi kuvitella tuhlaavani arvokasta nukkumisaikaa heräämällä aikaisemmin meikkaamaan. Sitten pitäisi vielä illalla kuluttaa toistamiseen aikaa meikkien poistamiseen. Ei ole mun juttu.

Toinen syy on herkkä ihoni, joka ei turhasta vedenkään kanssa lutraamisesta tykkää, puhumattakaan ylimääräisistä kemikaaleista. Ihonikin voi siten ilman meikkiä paremmin ja tämän on huomannut kyllä niinä satunnaisina kertoina, kun meikkiä on naamassa ollut.

Toisten meikkaaminen/meikkaamattomuus ei herätä mussa mitään suurempia tunteita. Jokainen tehköön, kuten parhaaksi näkee. Toki joskus oikein erikoisella tavalla meikannut henkilö voi huomion kiinnittää hetkeksi, niin hyvässä kuin pahassa, mutta se on varmaankin ihan normaalia.

8 kommenttia:

  1. Mulla on vähän sama tuon meikkaamisen kanssa, laiskuus nimittäin. Olin pari vuotta kosmetiikka-alalla töissä, jolloin oli PAKKO laittaa pakkelit naamaan joka päivä. JOKA PÄIVÄ oli pakko viettää se 30min peilin ääressä puunaamassa. Olihan se kivaa, ja oli kiva näyttää laitetulta, mutta se on ehkä vähän kostautunut nyt uranvaihdoksen myötä. Ei vaan jaksa enää innostua. Ehkäpä painonpudotuksen myötä tulee taas erilainen into jatkaa laittautumista eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin varmaan tullut hulluksi, jos olisi pitänyt JOKA PÄIVÄ laittaa pakelit naamaan. Muutenkin mun meikkaaminen (silloin harvoin kun meikkaan) on lähinnä silmämeikin laittaminen.

      Poista
  2. Mä meikkaan tosi harvoin aamuisin, ihan just tuosta samasta syystä, etten jaksa herätä aikaisin. Musta on tosi ihanaa, kun voin lähteä ovesta ulos meikittä. Useampi työkaveri ei voisi moista kuvitella tekevänsä ja kuulemma on toisten ihmisten huomioimista kun meikkää ja pah. Kunhan on siistit vaatteet, hampaat pesty ja tukka harjattu niin avot.

    Meikkaan kyllä aina kun lähden jonnekkin ja toki joskus töihinkin, mutta musta on vapauttavaa, kun ei oo oloa, että on pakko meikata. Musta on ihan fine, että jotkut meikkaa aina ei se oo multa pois ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samoilla linjoilla tuon toisten huomioimisen kanssa. Eiköhän se riitä, että ei haise pahalle ja ulkomuoto on säädyllinen? Hajuveden käyttämättä jättäminen taas voisi olla toisten huomioimista, koska monilla on hajusteyliherkkyyttä. :D

      Poista
  3. Moikka :)
    Vuoroin vieraissa vai miten se meni ;) Liityn myös lukijaksi, sillä sun edistyminen tähän menessä on ollu tosi mahtavaa ja kirjoitat kivasti! Jään innokkaasti seurailemaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa. :D

      Hieman on nyt ollut notkahdusta onnistumisrintamalla mutta suunta ylöspäin (vai pitäisikö sanoa alaspäin?).

      Poista
    2. Notkahduksia sattuu kaikille - ne jotka jatkaa sinnikäästi saavuttaa ennenpitkää omat tavoitteensa :) Uskon että sinä myös, päivä kerrallaan beibe <3

      Poista