Tänään en tosiaan ole saanut aikaiseksi oikeastaan mitään. Tanssimatolla pompin vartin verran ja siinä se.
Ajattelin, että huomenna voisi koittaa etsiä käsipainosetin, joka siis on olemassa jossain kaapin perällä tai varastossa. En vaan kauheasti tiedä järkeviä liikkeitä niiden kanssa tehtäväksi. Toki ihan perusjutut onnistuvat.
Kyselin jo aikaisemminkin ja kyselen nyt uudestaan, jos joku osaisi neuvoa jotain selkälihasliikkeitä kotona tehtäväksi? Perusliike mahallaan maaten edelleen tuntuu ikävältä vatsassa, vaikka leikkauksesta on jo yli vuosi aikaa.
Miltä tuntuisi olla konttausasennossa ja nostaa vuorotellen samaan aikaan vastakkaista kättä ja jalkaa ojentaen ne suoraksi? Rauhallisia ja "harkittuja" liikkeitä, vaikka pitojakin :)
VastaaPoistaTsemppiä projektiin!
Kuulostaa hyvältä muuten mutta mun polvi ei oikein pidä konttausasennosta. Aion kuitenkin kyseistä liikettä yrittää laittamalla tyynyn polven alle. Kiitos vinkistä. :)
PoistaLiisukka vei sanat suustani, tuo on hyvä liike ja sitä suositellaan esim. raskaana oleville selkälihasliikkeeksi, kun ei tarvitse olla mahallaan. :)
VastaaPoistaToinen hyvä on Hyvää huomenta -liike, jossa otetaan keppi niskan taakse ja kumarretaan. Googletahan tuo niin näet hyvät kuvat ja ohjeet, tehdään siis seisaallaan. :)
Tuota Hyvää huomenta -liikettä kokeilen varmasti. Kiitos vinkistä. :)
PoistaEn tiedä osaanko selittää kunnolla, mutta tuota aiempaa ehkä hiukan kevyempi versio (tai itselläni vain ne lihakset ovat vahvemmassa kunnossa?) on sellainenkin, jossa ollaan kontillaan ja viedään lavat irti toisistaan ja yhteen ja irti jne.
VastaaPoistaJoka tapauksessa erilainen liike kuin selän notkistus ("kissanselkä") ja pyöristys ("lehmän selkä"). Näistä erilaisistahan saisi varmaan hyvän kokonaisuuden ja tämä minun ehdottamani toimisi enemmän lämmittelystä tai loppuverryttelystä.
Ja selkäliikehän tuo kissa/lehmä -juttukin on. En vaan tiedä saako näistä minun selostuksistani mitään selvää. :D Olisin parempi näyttämään kuin vain selittämään.
Ja kaikenlaista erilaistahan tuon kepin kanssa voi tehdä. Verryttelyjä ja vahvistamista. Löytyisiköhän jostain ihan videoita?
En nyt hahmota tuota liikettä, kun nuo kissat ja lehmätkään eivät ole tuttuja. :D
Poistahttp://www.relacrew.fi/blogi/2012/1/7/7-paivan-detox-paiva-1-maksan-ja-munuaisten-elvytys.html
PoistaTuolta löytyi hieno tikku-ukkokuva tuosta kissan/lehmän -selkä jutusta. :D
"Kissanselkä–lehmänselkä: Asetu konttausasentoon, jalat lantionlevyiseen haaraan. Tue kämmenet lattialle, aivan olkapäiden alle. Kun hengität ulos, pyöristä selkä ja vedä vatsaa sisään. Kun hengität sisään, laske selkä notkolle ja nosta katsekin ylöspäin. Toista 20 kertaa."
Ahaa, nyt selvisi nuo. Se sun ajattelema liike siis samassa asennossa? Miten niitä lapoja sitten liikutellaan? Anteeksi, kun joudut vääntämään rautalankaa.
PoistaHankala selittää.. ...sitä voi ikään kuin kuivaharjoitella ensin niin, että ihan istualleen tai seisaalleen pistää kädet eteensä suoraksi ja pitäen niitä suorana yrittää liikuttaa eteen ja taakse. Liikkeen lähtiessä lavoista ja ehkä hiukan olkapäistäkin. Sitten jos löytää siinä sen liikkeen, niin samaa vain tekemään sitten vielä kontiltana.
PoistaSori, paremmin en osaa tätä selittää. :D
Nyt hitaampikin hokasi. :D
PoistaEnsi vaikutelma olisi, että tuo tuntuisi enemmänkin hartioissa kuin selässä?
Osaatko muuten vinkata mitään ristiselkää vahvistavaa liikettä? Raskausaikojen iskiasvaivat ovat jättäneet selän aika huonoon jamaan ja sitä olisi pakko saada vahvistettua.