28.8.2012

Kiloklubi

Olen nyt muutamana päivänä syöttänyt kaiken syötäväni/juotavani kiloklubiin. Helppoa se ei aina ole ollut, koska joitain ruokia on mahdoton löytää suoraan siellä olevasta listasta. Olen siis niiden kohdalla koittanut löytää jonkun mahdollisimman samankaltaisen korvaavan tuotteen. Esimerkiksi Ruisrokkia ei ruisleivistä löydy tai minä en sitä sieltä ainakaan löytänyt, joten laitoin toisen ruisleivän mukaan (katsoin, että kalorimäärä ja hiilihydraattien, proteiinin ja rasvan määrät suurinpiirtein vastaavat toisiaan).

Ei laihduttamista siis edes kalorilaskennassa ole tehty helpoksi. Tai no itse kalorit saa suhteellisen helposti laskettua paketeissa olevien taulukoiden avulla mutta niiden merkkaaminen ylös kokonaisvaltaisen ruokapäiväkirja-analyysin saamiseksi sitten onkin toinen juttu.

Joka päivä kalorimääräni on jäänyt alle laihtumiseen tähtäävän suosituksen. Eilen ja edellispäivänä reilusti alle ja tänään hieman alle, koska ystäväni kanssa kahvipöydässä höpötellessä söin myös keksejä. Laskurin mukaan mun olisi suositeltavaa syödä yli 1700 kcal päivässä mutta mielestäni se tuntuu kovin suurelta määrältä. Tämän päivän osalta laskuri näyttää keksit mukaan lukien noin 1500 kcal.

Liikuntaa on tänään tullut stepperin ja ulkoilun merkeissä.

6 kommenttia:

  1. Kalorilaskurin käyttäminen on todellakin rasittavaa :D Ruokien punnitseminen ja muu vie hirveästi aikaa ja itselläni ei perheen äitinä riitä hermot siihen hommaan. Paras keinohan tuo olisi, tietenkin, mutta itse koetan vaan pitää annokset kohtuullisina, ja syön vain neljä kertaa päivässä. Yleensä 2 kertaa rahkaa ym.makeaa, ja 2 kertaa salaatti/kasvis/proteiini annoksen. Riippuen mitä tekee mieli. Tämmöinen yksinkertaistettu syöminen toimii mulla. Koetan suosia kasvispuolella tuoretta mieluummin kuin pakastetta, ja lihatuotteista vähärasvaista mieluummin kuin rasvaista. Jos proteiinina on vaikkapa tonnikalaa, paistan perunaa lisäksi, muuten on "liian kevyttä". Tosi simppeliä.

    VastaaPoista
  2. Aika usein annoksien koon sekä kalorirajoihin mahtuvan ruokamäärän oppii arvioimaan nopeasti ja sitten ei tarvitsekkaan enää laskea, punnita tai kirjoitella syömisiä ylös :)

    Kannattaa syödä reippaasti, jos et pysty esim. määrällisesti lisäämään, syö kaloripitoisempia ruokia. Liian vähäinen syöminen ei ole hyväksi aineenvaihdunnalle tai lihaksille :)

    VastaaPoista
  3. Rohkeesti vaan riittävä määrä ruokaa alas niin ei sitten tee paljon mieli mitään ei niin järkevää ja jaksaa liikkua. Kyllä se painokin sieltä putoaa! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos tsempeistä. :)

    Olen syönyt mielestäni riittävästi tämän ajan, kun olen merkannut syömisiäni ylös. Siltikään ei kauheasti ole tullut kaloreita, mikä ihmetyttää kyllä hieman.

    Olen punninnut ja laskenut jo heti ruoantekohetkellä päässäni kalorit ja sitten vielä tarkastanut ylös kirjatessa, että kalorimäärä pitää paikkansa.

    VastaaPoista
  5. Itse olen käyttänyt kalorilaskuri.fi sivuston laskuria, vaikka se maksullinen onkin. Siellä on mielestäni kattavampi ruokakirjasto kun se ottaa osan ruuista suoraan finelin tietokannasta. Sinne voi myös kirjata omia reseptejä, joista saa sitten suoraan annoksen kalorit. Kiloklubissakin tälläinen mahdollisuus taitaa olla, syöttää vaan suoraan reseptin sinne. Sitten kirjaa päivän ruokailuihin, että paljonko sitä ruokaa söi, niin ei tarvitse erikseen laskea, että paljonkos siitä jauhelihan paistamiseen käytetystä rasvasta nyt minun lautaselle tulikaan...

    -Anna-

    VastaaPoista
  6. Katselinkin, että tuollainen on siellä mahdollista. En vielä ole syöttänyt reseptejä vaan laskenut raaka-aineiden mukaan. Olen tehnyt aina tietyn määrän annoksia, jolloin laskeminen on ollut suhteellisen helppoa.

    VastaaPoista