16.10.2012

Jännitystä

Huomenna olisi tarkoitus aloittaa tehostartti ateriankorvikkeilla. Hieman jännittää, että tuleeko olemaan jatkuva nälkä ja pystynkö siihen. Lisäksi mietityttää ateriankorvikkeiden maku. Suhteellisen nirsona ihmisenä epämiellyttävältä maistuvia ruokia/juomia on vaikea saada alas. Netistä lukemani perusteella näissä Allevoissa pitäisi kuitenkin olla ihan hyvä maku. Se selviää huomenna.

Tässä olisi siis tulevien noin kahden viikon ruokalista:


Makeat juomat:
- Suklaapirtelö sekä exotic ja mansikka-mustikka smoothiet
Keitot:
- Parsakaali-basilika couscousilla ja peruna-purjo
Patukat:
- Tumma suklaa ja toffee
Valmiit juomat:
- Metsämarja, suklaa ja tropic

Joka päivä pitää syödä 5 annosta ateriankorvikkeita ja juoda vähintään 1,5 litraa vettä tai muuta vähäkalorista nestettä. Keittoja ja suklaapirtelöjauhetta on 14 annosta/paketti ja smoothieita 10 annosta/paketti. Joka päivälle tulee siis loogisesti ajateltuna kaksi keittoa ja suklaapirtelö sekä 10 ensimmäisenä päivänä 2 smoothieta. Smoothieita ei siis riitä viimeisille päiville, joina ne korvautuvat hieman enemmän energiaa sisältävillä valmiilla juomilla ja patukoilla. Jauheannoksissa siis on 110-120 kcal/annos ja valmiissa juomissa ja patukoissa 200-210 kcal/annos.

Aion aloittaa noilla jauheesta tehtävillä annoksilla ja säästää patukat ja valmiit juomat viimeisille päiville.

18 kommenttia:

  1. Minäkin käytin joskus ateriakorvikkeita, mutta en pystynyt pysymään ruodussa kovin montaa päivää :( Minulla vaan on yhden jos toisenlaisia syömisongelmia :/ nälkä ei kyllä vaivannut.. maku oli OK.

    Toivotan sinulle paljon tsemppiä, jos oikeasti haluat tämän kahden viikon kuurin käydä loppuun pystyt kyllä siihen :) Näin uskon.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti jaksat pysyä ruodussa ja pysyit tai et, niin silti päivittää tänne kuulumiset. Olisi ihan mukavaa kuulla kokemuksista ja näiden mausta yms.
    Muistat vain juoda tarpeeksi, niin eiköhän se siitä lähde sujumaan! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta. :)

    Olen hyvin vahvasti päättänyt onnistua tässä tehokuurissa, jotta saisi painonpudotukselle kunnon sysäyksen. Nuo pienen pienet luvut vaan masentavat ja vievät motivaatiota, joten isomman pudotuksen avulla pitäisi motivaationkin kasvaa.

    VastaaPoista
  4. Päivitän varmasti kokemukset. Niin positiiviset kuin negatiivisetkin. :)

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä kahden viikon tehokuuriin. Itse joskus yritin korvata osia aterioista Nutriletin juomilla ja pastoilla, mutta ne pastat varsinkin maistuivat ihan kamalilta. Juomista ainakin suklaa ja mocca olivat hyviä. Lisäksi en ole koskaan tykännyt proteiinipatukoista, että sekin tökkäsi. Keittoja pitäisi kokeilla jos ne maistuisi paremmilta. Kokemukset kiinnostaa kyllä maun ja pudotuksen osalta täälläkin.

    VastaaPoista
  6. Löysin sattumalta blogisi... Samoja hommia pyöritellään... Aloitin nutraamisen toissapäivänä ja myöskin isoja kilomääriä meinaan pudotella... Käyppä kurkkaamassa tonnari.vuodatus.net Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  7. Wautsi! kauheesti zemppiä koitokseen! Muistat vaan juoda hyvin vettä niin eiköhän se kaksi viikkoa sujahda nopeasti! Jes go girl! :D

    Terkuin Emmi
    ** Tervetuloa seuraan myös mun blogia:
    http://projektiemmi.blogspot.fi **

    VastaaPoista
  8. Kiitos tsempeistä. :)

    Ensimmäinen päivä nyt ohitse ja hyvin meni.

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä! Mä ostin yks päivä välipalaks tollasen toffeepatukan, ja se oli ainaki tosi hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tsempeistä. :)

      En ole patukoita vielä maistanut mutta kiva kuulla, että ovat hyviä nekin. :)

      Poista
  10. Saanko kysyä, paljonko tuo koko komeus maksoi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuollaiselle paketille hintaa tulee satasen verran mutta uskon, että on joka euron arvoinen. Terveyttä ei voi mitata rahassa. :)

      Poista
    2. Tuo on kyllä totta. Itsellänikin kiinnostaisi kokeilla, mutta tähän mennessä olen tyytynyt vain korvaamaan yhden aterian päivässä patukalla. Itse pidän enemmän nutriletin tuotteista, mutta makuasia toki :)

      Jos jakaa sata euroa neljällätoista, tulee kuitenkin reilu 7 e päivälle. Eihän sillä kävisin ulkona syömässä edes yhtä ruokaa! Tsemppiä kovasti, mielenkiinnolla odottelen tuloksia ja että miten kuuri sujuu! :)

      Poista
    3. Kiitos tsempeistä. :)

      Totta tuokin, että eihän yhdelle päivälle suurta hintaa tule ateriankorvikkeilla.

      Poista
    4. Kannattaa vertailla niitä hintoja ja katsoa mistä ostaa, uskoisin, että Tokmanni -ketjun liikkeistä saa kaikkein halvimmalla. Nuttriletteja saa usein tarjouksessa viiden päivän paketin kahdellakympillä.

      Minusta muuten nuo Allevon tuotteet maistuu ihan kamalilta! Mutta Nuttrit on ihan ok.

      Huomaa sitten, että viimeisinäkin päivinä kalorit jää alle 7sadan, noista patukoista tulee helposti ihan huomaamatta liikaa.

      Tsemppiä! :)

      Poista
    5. Patukat näyttivät olevan edullisempia tuolla toknetissä. :)

      Kiitos tsempeistä. :)

      Poista
  11. Kysyn tässä vanhassa postauksessa, että mistä ostit nuo "ruuat"? Ostitko ne erikseen vai jonkinlaisena pakettina? Tekisi mieli ottaa juurikin tuollainen 2 viikon kuuri, sillä oma projekti on ihan alkutekijöissään.

    VastaaPoista
  12. Netanttilassa on pakettitarjous osasta noita tuotteita ja yksittäisiä patukoita, juomia ja juomajauhepaketteja saa hyvinvoinnin tavaratalosta.

    VastaaPoista