Lähes tunti tanssimatolla ja puoli tuntia reipasta kävelyä tälle päivälle. Hyvä fiilis eilisen laiskotuksen jälkeen, että sai itsensä taas liikkeelle.
Kävelylle tuli matkaa sykemittarin gps:n mukaan 2,93 km ja aikaa kului 33 minuuttia. Ihan reipasta tahtia siis tuli käveltyä eivätkä mäetkään ihan mahdottomasti vauhtia hidastaneet. Pikkuisen turhan lämmin kyllä tuli, kun oli t-paita, fleece ja takki. Pitänee seuraavalle lenkille jättää ainakin se t-paita pois.
Ilma ulkoilun kannalta oli mitä mainioin. Kadut eivät olleet liukkaat, tuuli ei kiusannut ja muutenkin sää oli selkeä. Ihan pikkuisen leijaili pieniä lumihiutaleita lenkin lopussa.
Siinä se liikkumisen vaikeus juuri on, että kun laiskottaa ei tule lähdettyä. Ja kun saa lähdettyä, tulee liikkumisen jälkeen hyvä olo.
VastaaPoistaIlma on täälläkin ollut suosiollinen ulkoliikkumiselle.
Juuri näin se on. Pitäisi löytää joku lenkkikaveri, niin tulisi laiskoinakin päivinä lähdettyä. Onneksi laiskotusta esiintyy aika harvoin nykyään. Aikaisemmin olikin ihan eri meininki. :D
Poista