Vuosi 2013 alkoi lupaavasti.
En laskenut kaloreita vielä tänään mutta huomenna olisi sekin taas tarkoitus aloittaa. En kuitenkaan syönyt herkkuja kuin puolikkaan jaffa-keksin, jonka kuopus hylkäsi syliini enkä sitä jaksanut lähteä roskiinkaan viemään. Olisihan senkin toki voinut jättää syömättä.
Yskä edelleen hieman vaivaa, joten kauheasti en vielä viitsi rehkiä liikunnan suhteen. Tanssin kuitenkin puoli tuntia matolla valikoiden pääasiassa niitä hieman hitaampia biisejä.
Pyykkiäkin tuli pestyä 3 koneellista ja lisäksi imuroin. Nyt imurointi onkin paljon helpompaa ja mukavampaa, koska hankimme uuden tehokkaamman imurin tuon vanhan romun tilalle. Vanha ei siis jaksanut enää edes pieniä sepelinpalasia imeä sisuksiinsa. Tuon vanhan imurin tehottomuuden tosiaan huomasi uuden imurin pölysäiliön täyttymisestä ensimmäisellä ja toisella imuroinnilla. Huh sitä pölyn määrää!
Jos jollakin on hyvää ideaa kylpyhuoneen valoksi, niin saa kertoa. Tilanne tällä hetkellä on sellainen, että kylpyhuoneen valokatkaisin sijaitsee eteisen puolella. (Jonkun ingenjöörin älynväläys!) Kuopus on huomannut nyt ylettyvänsä valokatkaisimeen ja kiva leikki on sammuttaa aina kylppärin valo, kun joku on siellä sisällä. Erittäin mukavaa vaihtaa esikoiselle vaippaa kuopuksen sammuttaessa valon. Suihkussa ei edes viitsi yrittää käydä, jos on ainoana aikuisena kotona ja kuopus on hereillä juurikin tuon takia.
Olen ajatellut sellaista akku/patterikäyttöistä led-valoa tmv, jonka saisi myös joko katkaisimesta tai kaukosäätimellä suljettua. Mitään pistokevalaisinta ei viitsi märkään tilaan laittaa, ettei satu vahinkoja. Vielä en ole ehtinyt kauheasti valaisinta etsiä, joten vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita.
Kynttilät ovat mukava ja tunnelmallinen vaihtoehto.
VastaaPoistaOlisivat kyllä. Ennen lapsia olen joskus käyttänytkin kynttilää kylppärissä, kun sieltä paloi valo. Tuohon tämän hetkiseen kylppäriin ei kynttilää saa mitenkään järkevästi siten, että lapset eivät yllä siihen.
PoistaLöysin sattumalta tänään sellaisen paristoilla toimivat led-valon. Ei kait suositella kosteaan tilaan mutta pakko mikä pakko. Ei maksanut kuin vitosen, joten jos hajoaa, niin sitten hajoaa. Ei se ole myöskään kauhean tehokas mutta valaisee kuitenkin edes vähän kylppäriä, että näkee käydä suihkussa/vaihtaa vaippaa jne.
Ääh, älä turhaan syyllistä itseäsi puolikkaasta jaffa-keksistä! Sehän on herkuttelua kohtuullisimmillaan. :) Ja just liikunnan kans, jos ei tunnu hyvältä ni et tee varsinkaan puolikuntosena - seuraukset kun voi olla... noh.. Kohtalokkaatkin jos liikaa revittelee. Ja liikunta mistä tykkää, sitä tulee tehtyä enemmän joten miksi kuluttaa aikaa rääkkäämällä vaikka juoksulenkillä jos juoksu on muutenkin inhokkilaji :D
VastaaPoistaPuhut asiaa! :)
Poista