14.5.2013

Vaakatauko

Päätin pitää nyt muutaman viikon vaakatauon. Samalla se tarkoittaa uhkataukoa, sillä ilman vaakalukemia niitä ei oikein voi toteuttaa tai olla toteuttamatta.

Tauolla toivon saavani uudestaan motivaatiosta kiinni, kun projekti ei ole niin vahvasti ajatuksissa koko aikaa. Tällä hetkellä tuntuu, että ajatukset pyörivät liikaa "pitäisi syödä siten ja täten" sekä "liikuntaa pitää tulla enemmän" -ajatuksissa. Siihen päälle sitten kypsyys omaan laiskuuteen ja saamattomuuteen sekä huonoon syömiseen.

Tauko on siis todella paikallaan.

Kirjoittelen tänne myös jatkossa, sillä tämä on edelleenkin vähän kuin päiväkirjani projektin ajalta.

6 kommenttia:

  1. Kovasti tsemppiä sinne! Joskus kannattaa ottaa se time out koko hommasta, jatkaa niillä opeilla jotka jo on mutta jättää turha miettiminen! Itse jouduin pitämään samanmoisen about kuukausi sitten ja se teki mulle hyvää. Sen jälkeen oli ihan erilainen motivaatio miettiä syömisiä jne. Mä pidin kylläkin vain yhden viikonlopun ajan, en sen pidempään. Mutta jokainen tietää itse miten pitkän ajan tarvitsee :)
    Sä olet päässyt jo hyvin liikkeelle, elä jätä hommaa kesken! Itseäni auttoi pahimmassa suossa se ajatus, että kyse ei ole laihdutuksesta tai projektista tai kuurista, vaan elämäntapojen muutoksesta. Ja jos joskus sortui johonkin "kiellettyyn" niin elämä jatkuu siitäkin.
    Ihania aurinkoisia päiviä toivotan sulle, käy kertomassa silti kuulumisiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole luovuttamassa. :)

      Päätin pitää pidemmän tauon, että pääsen ihan kunnolla nollaamaan ajatukset. Toivottavasti se tuo motivaationkin takaisin.

      Poista
  2. Heips. Uutena lukijana ilmottaudun :) Itellä on kans elämäntapamuutos uudessa startissa nyt, löysäilyä kestä yli kk verran mut nyt taas on intoo koittaa jatkaa :) tosin, jällee huomaan sen kun ramppaan joka aamu vaa'alla, että jos ei ole laskenu ni mieli vähä painuu, mut pitäs muistaa olla hyvillää siitä jos ei oo noussukkaa. Joten, pitäs ottaa että kävis 1-2 krt vaa'alla viikossa.
    Onnea saatuksesta tähän asti ja tsemppiä jatkoon, kyllä se motivaatio varmasti vielä löytyy takas! :)

    VastaaPoista
  3. Oletko kokeillu erilaisia motivaation kohteita? Vinkkinä ota oma naamakuva ja liimaa se jonkun hoikan vartaloon :) Tai jos olet ollut nuorempana hoikka niin tuo se esiin jotenkin, jotta näet sen päivittäin. Suosittelen pitämään pienen tauon, muttei liian pitkää jos ajattelit jatkaa laihduttamista. :) kovasti zemppiä täältäkin sulle! Rankkaahan tuo on, mutta suosta sitä noustaan vaikka väkisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä. :)

      Kuvista ei mun kohdalla ole apua, sillä en ole koskaan ollut kovinkaan hoikka. (Jos siis ihan lapsuusaikaa ei lasketa...)

      Poista