20.11.2012

Tutkimuskäyntejä

Tänään oli punasolumassan ja veritilavuuden mittaus. Samalla tehtiin taas InBodyn kehonkoostumusmittaus ja aika samanlaiset tulokset tulivat kuin viime viikollakin. Toki pientä vaihtelua oli, mikä on ihan normaalia, koska eiväthän tuollaiset mittauksen kovin tarkkoja ole.

Punasolumassan ja veritilavuuden mittauksessa tosiaan tehtiin ihan ensimmäisenä raskaustesti, koska raskaana oleville koetta ei tehdä. Kuten arvata saattaa, en ollut raskaana.

Sitten istuin 20 minuuttia arvojen tasaamiseksi, minkä jälkeen sormenpäästä otettiin verinäyte. Lisäksi puhalsin hiilimonoksidimittariin alkuarvon selvittämiseksi.

Varsinaisessa testissä ensin puhalsin keuhkot niin tyhjiksi kuin sain ja sitten hengitin sisään 3 litraa happea, johon annosteltiin ruiskulla painoni, liikuntatottumuksieni jne mukaan laskettu määrä hiilimonoksidikaasua eli häkää. 10 sekunnin hengityksen pidättämisen jälkeen hengittelin tuota ilmaseosta sitten sisään ja ulos suljetussa putkessa kahden minuutin ajan. Tuo 3 litraahan ei ole lopulta kauhean iso määrä eli keuhkoja ei sillä kyllä täyteen saanut mutta ihan sopiva tilavuus hengitettäväksi kokonaisuudessaan sisään ja ulos.

Testin lopuksi puhalsin kaiken ilman taas ulos keuhkoistani edelleen tuohon suljettuun putkeen ja sitten sain hengitellä normaalisti. Tuosta ilmamäärästä kului osa testin aikana ja myös sen vajeen mittaaminen käsittääkseni on osa testiä.

Sitten taas puhalsin hiilimonoksidimittariin ja sormenpäästä otettiin verinäyte. Sen jälkeen testi olikin ohitse ja tuloksia saan ensi kuun alkupuolella tapaamisessa.

Huomenna onkin sitten vuorossa autonomisen hermoston tutkimuksia. Tässä siihen liittyvä valmistautumisohje:

AUTONOMISEN HERMOSTON TUTKIMUS

Autonomisen hermoston toimintatesteillä tutkimme sydämeesi kohdistuvaa hermoston säätelyä ihosi päälle tulevin mittalaittein. Mittaukset eivät aiheuta sinulle kipua tai muuta haittaa. Testit tehdään laboratoriossa ja pääosin makuuasennossa. Ennen testiä ja sen jälkeen verensokeripitoisuus mitataan sormenpäänäytteestä. Testeihin kuuluu lepomittaus, tiettyyn rytmiin hengittäminen, seisomaan nousu ja yhden käden puristustesti. Testiosioiden välissä on lepomittaukset ja kaikki osiot kestävät viisi minuuttia. Lisäksi teemme valtimoiden jäykkyyttä mittaavan tutkimuksen, jossa noin viiden minuutin ajan molemmista käsivarsista ja nilkoista mitataan verenpainetta ja samanaikaisesti rekisteröidään sydänääniä ja sydänsähkökäyrää.

Yhteensä aikaa kuluu tutkimuksiin noin 1,5 tuntia.


Tutkimuksen ajanvaraus

Kuukautiskierron vaihe vaikuttaa tehtäviin tutkimuksiin. Siksi tutkimukset tehdään vähintään 3 päivää kuukautisvuodon loppumisesta, kuitenkin viimeistään kierron 13. päivänä (laskettuna vuodon alkamispäivästä). Tutkimusajat ovat joko klo 8.00 tai 12.00 ja siihen tulee varata aikaa n. 1,5 tuntia. Muista ottaa kuukautiskiertosi oikea ajankohta huomioon.

Tupakointi sekä tiettyjen lääkkeiden käyttö vaikuttaa tutkimuksiin. Ota yhteyttä tutkijoihin, mikäli käytät mitään tupakkatuotteita tai lääkkeitä.


SEURAAVIA VALMISTAUTUMISOHJEITA ON TÄRKEÄÄ NOUDATTAA AUTONOMISEN HERMOSTON TUTKIMUKSIIN SAAVUTTAESSA:

- Nauti kevyt ateria 2-3 tuntia ennen tutkimusta ja ota mukaasi pientä evästä.

- Juo riittävästi vettä tai muuta juomaa tutkimusta edeltävän päivän ja tutkimuspäivän aikana.

- Kahvia, teetä tai kolajuomia ei saa nauttia 12 tuntiin ennen tutkimusta.

- Ennen tutkimusta tulee olla vähintään 4 tuntia tupakoimatta.

- Alkoholijuomia ei saa juoda 24 tuntiin ennen tutkimusta.

- Kovatehoista liikuntaa ei saa harrastaa 24 tuntiin, tai kevyttä hikiliikuntaa 12 tuntiin ennen tutkimusta.

- Pyri nukkumaan riittävän pitkät yöunet tutkimusta edeltävänä yönä, jotta et ole väsynyt tutkimukseen tullessasi.

- Ota normaali lääkityksesi, mutta ota resepti tai tieto käyttämistäsi lääkkeistä mukaasi.

- Älä tule tutkimukseen orastavassa taudissa (selvä sairauden tunne) tai kuumeisena tai jos sinulla on jokin muu äkillinen sairaustilanne. Peru aika tai kysy asiasta tutkijoilta.

- Varaa vaatetukseksi rento asu, mielellään mukavat pitkät housut ja lyhythihainen löysä T-paita,  ns. bikinimalliset rintaliivit olisivat mittalaitteiden rintakehälle asetettavien elektrodien asettelun kannalta paras vaihtoehto.




Noista valmistautumisohjeista ainoastaan nukkuminen saattaa tuottaa ongelmia. Kuopuksen heräämiselle kun ei itse oikein mahda mitään. Kahvia ja alkoholia en juo lainkaan. Kolajuomia todella harvoin. Teetä juon kyllä mutta en päivittäin, joten sekään ei tuota päänvaivaa. En myöskään tupakoi eikä mulla ole säännöllistä lääkitystä. Hyvä niin. Uskoisin, että aamukahviin tottuneelle tupakoivalle henkilölle ohjeet voisivat olla hieman ikävät.

4 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen testi taas ja innolla odottelen tuloksia! :D

    Kiva kun jaksat laittaa näitä juttuja ja tietoja tutkimuksista ja valmistautumisohjeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on ihan kiva laittaa, kun ovat omastakin mielestä mielenkiintoisia. Tuloksia todella odottelen myös. :)

      Poista
  2. tää kituutti juuri maanantaina aamulla 4h ilman tupakkaa, kun oli spirometria... mutta selvisin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voih. Uskon, että on tupakoivalle inhottavaa. Itse en onneksi ole kyseistä myrkkyä edes maistanut, joten siltä osalta pääsen tutkimuksissa helpommalla. :D

      Poista