Tämän päivän kävelysaalis on hieman yli 7 km. Lisäksi olin lasten kanssa pulkkamäessä, tein hetken ajan lumitöitä ja tanssin matolla vartin verran. Liikunnallinen päivä.
Kävelin rattaita työntäen noin 3,5 km matkan asukaspuistoon, jossa sitten ensin touhuttiin kiipeilytelineen ympärillä ja myöhemmin pulkkamäessä. Mikään älyttömän iso mäki siellä ei ole mutta juuri sopiva tuollaisille pikkuisille.
Ensin laitoin esikoisen laskemaan yksinään pulkalla mäkeä alas, kun ajattelin, ettei mun takamus tule ikinä siihen pulkan kyytiin mahtumaan. Sitten päätin kuitenkin kokeilla, josko siihen kuitenkin mahtuisin ja mahduinhan minä. Kauhean nätin näköistä ei varmasti ollut läskien työntyessä pulkan reunojen ylitse mutta niin sitä vaan laskettiin monen monta kertaa lapsi jalkojen välissä.
Oli kyllä itselläkin ihan älyttömän hauskaa. Tuli ihan lapsuus mieleen. Oletteko te käyneet pulkkamäessä aikuisina?
Ruokailutkin menivät hyvin, ja kauppareissulla vielä huomasin raejuuston olevan tarjouksessa, joten sitähän piti hamstrata jääkaappiin. 8 kpl niitä 400 gramman rasioita ostin. Muuten varmaan olisin ostanut enemmänkin mutta jo nyt reppu oli tupaten täynnä ja lisäksi oli vielä kassi kädessä. Onpahan nyt taas hetkeksi raejuustoa, joka tuntuu olevan AINA loppu. Kummallinen jääkaappimörkö, kun aina syö kaikki mun raejuustot.
Oon mä joskus ollu pulkkamäessä aikuisena. Pienessä mäessä... Enää ei uskalla kovia mäkiä, samoin ku keinuminenkin alkaa äkkiä huimata...
VastaaPoistaVien lapset pullkamäkeen usein mut itse en uskalla laskea koska pelkään sitä vauhtia. Toissapäivänä jouduin tuomaan pojan Stigan alas niin "laskin"'sen jarrut päällä. Vatsa oli vaan niin tiellä etten saanut jalkoja oikeaoppisesti koukkuun. Voi että:(
VastaaPoistaMä taas oikein nautin siitä vauhdista ja pompuista. :D
VastaaPoistaEihän tuo mäki siis mikään hurjan iso ollut mutta ei paljon pienempi kuin missä olen lapsena laskenut. Jyrkkyyttä oli vähemmän kuin lapsuuden mäessä mutta pomppuja enemmän. Mahtaiskohan sitä saada jonkun ystävän houkuteltua pulkkamäkeen ilman lapsia? :P